lauantai 12. helmikuuta 2011

Mitä Egyptiin odotettavissa

Uskon, että aikamme alkaa olla siinä pisteessä, että alamme pikkuhiljaa silmiemme edessä nähdä Raamatun lopun ajan profetioiden käyvän toteen. Kun Egyptissä Mubarak on nyt saatu ulos (varsinaisesti Obaman hallinnon, ei mielenosoittajien painostuksesta) jotkut oikeasti ajattelevat ja haluavat uskotella demokratian koittavan Egyptiin ja että 5 kertaa päivässä Allahia rukoilleet ja kuolleiden, veristen marttyyrien kuvia kantaneet Israel-/juutalaisvastaiset mielenosoittajat olisivat olleet demokratian puolesta liikkeellä. Egyptissä ei juuri edes ole sekulaarisia pro-demokraattisia liikkeitä ja niilläkin muutamilla on hyvin vähäinen kannatus, suurin oppositioryhmä on Muslimiveljeskunta, joiden on hyvin helppo valtatyhjiössä, jossa maalla ei ole selvää johtajaa, kaapata valta itselleen. Heidän mottonsa kuuluu näin: "Allah is our objective. The Prophet is our leader. The Qur'an is our law. Jihad is our way. Dying in the way of Allah is our highest hope."

Egyptiin on siis mitä todennäköisimmin odotettavissa sekasortoa, hajaannusta ja sisällissotaa aivan kuten Jesaja 19 ennustaa, köyhyyttä, kurjuutta ja turismin vähenemistä, sillä kuka haluaa matkustaa maahan, jossa islamistit ovat vallassa. Kun kuuntelen Mubarakin puheita, kuulen niissä vain aidon huolen Egyptin kohtalosta, hän ei halunnut Egyptin joutuvan kaaokseen. Länsimainen media hehkuttaa Mubarakin huonoutta (ja vastaavasti vähättelee Muslimiveljeskuntaa), mutta tosiasia on, että Egyptissä oli 30 vuotta rauhanaika, Mubarak piti islamistit tiukasti kurissa ja Mubarakin ansiosta Egyptillä oli rauhansopimus Israelin kanssa.

Mutta Jumalan sana onneksi lupaa, että kaiken sekaannuksen jälkeen egyptiläiset löytävät Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen ja saavat siunauksen.

Surullisia ja järkyttäviä (ei herkille) kuvia siitä, mitä turismin väheneminen on jo nyt saanut aikaan. Eläimet kuolevat, koska niille ei ole ollut rahaa ostaa ruokaa, monet egyptiläiset turistielinkeinonharjoittajat elävät kädestä suuhun, turismi on heille elinehto.


http://www.dailymail.co.uk/news/article-1354928/Egypt-protests-Horses-starve-death-tourism-troubled-region-dwindles.html

5 kommenttia:

  1. En ole jaksanut perehtyä Egyptin tilanteeseen tarkemmin, mutta selvähän se on, että Lähi-Idän maissa Raamatun ennustukset toteutuvat. Siunataan Israelia!

    VastaaPoista
  2. Kyllä ennemmin tai myöhemmin toteutuvat, tämäkin mitä tapahtui Egyptissä on jotain mitä ei kukaan vielä hetki sitten olisi osannut ennustaa ja kertoo, että asiat voivat hetkessä muuttua ja profetiat yhä kiihtyvämmällä vauhdilla alkaa toteutumaan. Itse tulen seuranneeksi näitä Israeliin liittyviä uutisia, koska ne kiinnostavat ja koska Israel on keskipiste (kuten Raamattu opettaa) kaikki se mitä Lähi-Idässä tapahtuu heijastuu ennemmin tai myöhemmin myös Suomeen, ei nyt välittömästi tietenkään omaan elämään, eikä näiden pidä antaakaan heijastua omaan elämään. Onneksi Raamatun sanan valossa kaikkea maailmassa tapahtuvaa kykenee tarkastelemaan toivon valossa ja Jeesus on luvannut meille oman rauhansa kaikkien maailman konfliktien ja mullistuksen keskellä.

    Kyllä siunataan ja muistetaan Israelia, vaikka koko maailma väittäisi muuta :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä Mirja! Hienoa että sinä jaksat seurata aikaamme! Israelista käsin sitä juuri seurataankin!

    VastaaPoista
  4. Hei Maria,

    Kyllä koko näkyvä todellisuus, Israelin olemassaolo ja se kuinka kansoja koko ajan kerätään ja kansat kerääntyvät Israelia vastaan sielunvihollisen ajamana, todistaa nyt vankkumattomasti siitä, kuinka ehdottoman totta ja luotettava Raamattu on. Voi kun mahdollisimman moni vielä ehtisi ymmärtämään sen ja etsisi ja kääntyisi Jeesuksen Kristuksen, ainoan pelastajamme ja Vapahtajamme puoleen.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus, Mirja, kaiken kaikkiaan. Juuri näin olen itsekin Egyptistä ajatellut Jumalan Sanan pohjalta.

    VastaaPoista