lauantai 26. joulukuuta 2020

Kukkoja tarvitaan

Yksi päivä mieleeni tuli sana Hahnemühle, se on sellainen hyvälaatuinen grafiikan paperi, mutta en tiedä miksi se sana tuli yhtäkkiä mieleeni. Sitten aloin googlaamaan sitä ja niillä on logossaan kukko ja hahn tarkoittaa kukkoa. Ehkä se tarkoittaa sitä kun kukot on herättäjiä että tämä aika tarvitsee kukkoja jotka kiekuu aamuvarhain niin että ihmiset herää ja jokainen joka tuntee kutsumusta kukon tehtävään pitäisi toimia sen kutsumuksen pohjalta. Jumala puhuu useasti juuri näin, että jostain vain tulee mieleen joku täysin irrationaalinen sana yhtäkkiä.

Tämänkin videon sanoma kannattaa kuunnella useampaan kertaan.

Videon mukaan edessä olevat ajat ovat pimeitä, mutta Jeesuksen valo valkaisee Häneen uskovien polun.
Videossa profetoidaan, että lentotukialukset Ronald Reagan ja Abraham Lincoln saavat iskun joka ajaa USAn konfliktiin. Isku olemaan lavastettu isku eli se maa jonka annetaan ymmärtää olevan iskun takana ei ole oikea iskun tekijä. Eli luultavasti syyttävät Venäjää. Tämän konfliktiketjun seurauksena New Yorkissa tapahtuu iso isku, joka myös on lavastettu ja jossa Donald Trumpin torni tuhoutuu.
Videossa myös sanotaan, että korona on ihmisen tekemä tauti, mitä se onkin.
Tuleva rokote sisältää neljännen sinetin taudit, ebolaa ym ja tämän jälkeen tarjoavat lopullista ratkaisua pedon merkkiä. Jeesuksen omien ei tarvitse pelätä, jos Jeesus saa olla heille se salainen suoja, jonka alla viipyvät ja jotka uskovat ja luottavat koko sydämestään Jeesukseen.
Jumala kommunikoi omiensa kanssa Henkensä kautta ja saatana yrittää samaa kommunikointia tekoälyn ja uuden teknologian kautta ja pyrkii niillä kontrolloimaan ihmisiä, mutta se on vain surkeaa jäljittelyä.
Jeesus kehottaa omiaan valmistautumaan ja Häneen uskovat ovat Hänen henkensä ohjauksessa ja Jeesus kommunikoi heidän kanssaan, Jeesus kehottaa tekemään parannuksen, lukemaan Jumalan Sanaa ja etsimään Jeesusta koko sydämestään.



You tube-kanava Totuuden etsintää: Miksi uskon, että Obama on tuleva antikristus:


Olen itsekin ajatellut jo vuodesta 2008, että Obama voi olla antikristus, niin valtaisa oli valheen ja eksytyksen määrä kun hänet valittiin ja nyt taas kun demokraatit/globalistit ovat tehneet törkeistä törkeimmän päivänselvän vaalipetoksen koko maailman silmien edessä että muka joku kellarissa lymyävä surkimus Biden olisi muka päihittänyt Trumpin, jonka suosio on todellista ja aitoa, niin miten vaikeaa on saada oikeutta ja koko mainstream valhemedia saatu valkopesemään demokraattien petos, niin se johtuu voimakkaista demonisista voimista, samoista kun vuonna 2008 kun Obama sieltä on pyrkimässä valtaan Bidenin takaa ja niinpä kun eilen törmäsin tähän videoon niin kyllä tämä on ihan totta ja hengessä vahvasti koin että näin on ja koin jo vuonna 2008. Kannattaa kuunnella ja katsoa vaikka onkin pitkä.



Tällä You Tube-kanavalla paljon mielenkiintoisia videoita katsottavaksi:

maanantai 14. joulukuuta 2020

Pfizer ja Moderna eivät ole mitään rokotteita


Ne on ihan jotain muuta. Molemmissa on käytetty sellaista synteettinen messengerRNA-tekniikkaa, joka ei ole ollut käytössä missään rokotteissa aiemmin.
”Uusi rokote perustuu synteettiseen versioon rna-molekyylistä, joka muuttaa ihmissolujen toimintaa niin, että ne alkavat tuottaa rokotetta. Kyseessä olisi ensimmäinen tällä periaatteella toimiva rokote, jos se saa hyväksynnän.”
Duodecim-lehdestä (12/2020) kun luin niin yhtäkään RNA-rokotetta ei aiemmin ole hyväksytty käytettäväksi ihmisten rokottamiseen ja ihmiskoenäyttö niistä äärimmäisen niukkaa ollut, silti nyt tosta vaan ovat piikittämässä koronan varjolla miljoonia? Suuri ihmiskoe tämä olisi.
”Ainakin kaksi RNA-rokotetta ja yksi DNA-rokote on edennyt kliinisiin kokeisiin (clinicaltrials. gov: NCT04283461 ja NCT04336410 sekä EudraCT number: 2020- 001038-36). Kuitenkaan toistaiseksi ainoatakaan DNA- tai RNA-rokotetta ei ole vielä hyväksytty käytettäväksi ihmisten rokottamiseen.”
Twitteristä:
”Media kirjoittaa ”rokotepelkoisista”, mutta jos se olisi rehellinen, se mainitsisi myös sen, että kyse ei edes ole rokotteesta (rokon istutuksesta) perinteisessä merkityksessä. Kyse on nanolipidipartikkelien sisällä olevista synteettisesti valmistetuista lähetti-RNA-ketjuista. Lähetti-RNA tunkeutuu ihmisen omaan soluun aiheuttaen halutunlaisen patogeenin monistumisen, johon sitten elimistön olisi tarkoitus kehittää vasta-aineita. Tällaista menetelmää ei ole käytetty koskaan aikaisemmin.
Mikä voisikaan mennä vikaan? Minä en tiedä, mutta yksi esitetty skenaario on se, että näin tuotetut vasta-aineet reagoisivat myös syncytin-1-proteiiniin, jota on istukassa. Tämä aiheuttaisi naiselle lisääntymiskyvyttömyyden.
En tiedä kuinka todennäköinen tuo skenaario on. Mutta pointtina tässä siis se, että en ole nähnyt Suomen mediassa keskustelua tämän terapiamuodon uutuudesta, vaan ainoastaan omilla aivoilla ajattelevien, rationaalista riskianalyysiä tekevien ihmisten perusteetonta nimittelyä.”

Mikko Tuuliranta Lääket.lis Marraskuu 2020:

”RNA-rokotteita on yritetty kehittää jo kolmekymmentä vuotta. Vaikka menetelmä on kiinnostava ja ”toimii teoriassa”, ongelmia on riittänyt eikä rokotteille ole saatu lupaa ihmiskokeisiin. Nyt koronaa vastaan on nyt kuitenkin kehitteillä useita RNA-rokotteita, siis muuallakin kuin Modernassa (ainakin Saksassa, Kiinassa, Singaporessa). (Onko joillekin niistä nyt myönnetty lupa kliinisiin kokeisiin, sitä en tiedä.)* Perinteiset rokotteethan sisältävät tapettuja tai heikennettyjä bakteeri- tai viruskantoja siten, että antigeenit eli vasta-aineita synnyttävät pintarakenteet ovat kuitenkin säilyneet suurin piirtein ehjinä. Tällöin T-solut tunnistavat nämä vieraat aineet, ja näin käynnistyy vasta-aineiden tuotanto eikä rokotteena toimiva heikennetty mikrobi aiheuta tautia. Myös suurin osa nyt käynnissä olevista koronarokote-hankkeista perustuu tähän eli heikennettyyn virukseen (tai sen osiin, kuten vaipan proteiineihin). RNA-rokote taas perustuu siihen, että heikennetyn viruksen sijasta soluun viedään sellainen pätkä viruksen RNA:sta, joka koodaa kyseistä antigeenia, kuten piikkiproteiinia.”


Mediuutiset 3.11.2020


”Harvinaisemmat ja vakavat haitat tulevat kuitenkin usein esiin vasta, kun rokotetta annetaan miljoonille ihmisille ja vasta useiden viikkojen kuluttua rokottamisesta. Vielä ei myöskään tiedetä rokotteen turvallisuudesta ja tehosta lapsilla tai iäkkäillä. Epäselvää on myös, kuinka hyvin rokote suojaa vakavilta tautitapauksilta, miten hyvin se estää virusta leviämästä ja kuinka pitkän suojan se lopulta antaa.”

Mitään kriittistä keskustelua täysin uudesta RNA-rokotteesta, jollaista ei ole ikinä ollut, ei ole. Monet uskovatkin täysillä uskomassa globalistien valhemediaa ja antavat valhemedian uskomattoman törkeän rokotepropagandan manipuloida itseään. Vain tyhmä antaa ruiskuttaa itseensä synteettistä RNAta ja ryhtyy täysin uuden geeni”rokotteen” koekaniiniksi, jonka jo lyhyitä sivuvaikutuksia pitkä lista ja kaksi koehenkilöä kuollutkin ja 4 saanut kasvohalvauksen ja pitkäaikaisista ei tiedetä mitään ja jos vielä sisältää lusiferase-entsyymiä. Kuka uskova antaa piikittää itseensä jotain lusiferasea? 


#korona #rokote #koronarokote #Pfizer

tiistai 24. marraskuuta 2020

Meidän uskovina tulee valvoa eikä uskoa liberaalin valtamedian valheita, parempi olla seuraamatta sitä ollenkaan.

 Lainaus Facebookista, hyvin kirjoitettu:

”Huomaatteko, miten suuri voima valtamedian jatkuvalla, jo diktatuurimaisella painostamisella on myös tässä vaalipetoksen käsittelyssä: “vaalipetoksesta ei ole todisteita “ sen tähden koko prosessia ei seurata eikä anneta kansalle siitä muuta tietoa. Eikä anneta lupaa tutkia asioita. Se on yksi valtamedian keinoista pönkittää 4 v jatkunutta negatiivisen kuvan luomista presidentti Trumpista. Meidän uskovina ei pidä hairahtua valtamedian ansaan, eikä pidä käyttää sen luomia käsitteitä. On valitettavaa, että monet uskovat eivät tunnista kyseessä olevan henkivaltojen taistelu Jumalan Sanan arvojen puolesta ja niitä vastaan taistelevien välillä. Tässä ajassa, jota elämme presidentti Trumpin toiminnassa vain sillä on väliä, että hän lukeutuu yhteiskunnassa Jumalan Sanan arvojen puolesta taistelijoihin. Kaikki muu saa jäädä omaan arvoonsa. Kukaan meistä ei täytä täydellisyyden mittapuuta ihmisenä Jumalan edessä. Bidenin kaunopuheisuuden takana on todellisuudessa järkyttävää pimeyttä.”

Törkeistä törkein vallankaappaus vaalipetoksen avulla on nyt USAssa menossa

Trump voitti ja oli voittamassa vaa'ankieliosavaltiot päivänselvästi, mutta sitten ääntenlasku keskeytettiin ja alettiin tuottamaan huijauspostiääniä Bidenille. Myös Dominion-äänestysjärjestelmä jolla on kytkökset demokraatteihin siirsi Trumpin ääniä Bidenille. Näin kaikki tapahtui suurin piirtein (teksti Facebookista):

”MITÄ TAPAHTUI?


1) Suurissa Demokraattien hallitsemissa kaupungeissa on aina huijattu - vähän. Tästä ei voi valittaa, koska näin on aina tehty. Demokraatit ajattelevat, että koska kaupunkilaiset ovat laiskoja äänestämään, asiaa on oikeudenmukaista kompensoida lisäämällä saaliiseeen hieman kilo-mummojen kilo-ääniä ("granny farming").


2) Tänä vuonna postiäänestettiin ja tarkoitus oli huijata vähän tavallista enemmän. Vaalipaikkoja ohjeistettiin pitämään Republikaanien vaalitarkkailijat poissa.


3) Trumpin äänisaalis ylitti kaikki odotukset, yli 73 miljoonaa ääntä! (Odotukset olivat kyllä virheellisiä, koska gallupeja tarkoituksellisesti väärennettiin, jotta Bidenin voitto ei näyttäisi niin väärennetyltä.)


4) Yöllä iski paniikki, tarvitaan viellä miljoona hätä-ääntä, jotta Biden voittaa. Lisää Bidenille täytettyjä vaalilippuja tuotiin ääntenlasku-keskuksiin takaovesta keskellä yötä, tarkkailijoiden jo poistuttua nukkumaan. Osa näistä hätä-äänistä oli ehkä ilman kuorta. Useissa oli vain ruksi Bidenin kohdalla.


5) Ennen kun postiäänet voidaan ottaa laskentaa, pitää äänestäjien luettelosta tarkistaa, että henkilö on tilannut postiäänen, varmistaa että kuoressa oleva allekirjoitus on sama, kuin tietokannassa ja että henkilö ei ole jo äänestänyt. Jos tiedot täsmäävät, avataan ulkokuori ja nimetön sisäkuori siirretään laskettavien äänten pinoon. Yleensä tämä tehdään jo ennen vaalipäivää.


Jotta hätä-äänet voitasiin laskea ja äänten määrät täsmäisivät, piti hätä-äänet merkitä jollekin äänestäjälle. Jos kuoressa oleva nimi oli jo äänestänyt, merkittiin äänestäjäksi listalta löytyvä seuraava nimi. Samoin toimittiin, vaikka kuoressa ei ollut nimeä lainkaan, tai vaalilippu tuli ilman kuorta. Tämän seurauksena useat jo kuolleet henkilöt merkittiin äänestäneiksi.


6) Edes kymmenet tuhannet väärennetyt hätä-äänet eivät nostaneet Bideniä voittajaksi. Äänisaalista piti vielä korottaa työntämällä samoja vaalilippuja useita kertoja ääntenlasku-skanneriin. Seurauksena oli, että ääniä kertyi enemmän, kuin vaalipiirissä oli paperisia vaalilippuja. Esimerkiksi Detroitissa vaalilippujen määrä oli van 73% annettujen äänien määrästä. Myös äänestysvilkkaus nousi ennennäkemättömiin lukuihin. Wisconsinissa 89,3% äänioikeutetusta kävi äänestämässä. Joissain vaalipiireissä äänestysvilkkaus nousi kahteensataan prosenttiin.


Todisteita huijauksesta löytyy äänimäärien tilastollisesta analyysistä. Osa petoksista paljastuisi äänten tarkistuslaskennassa. Fyysisenä  todisteena ovat ehkä valokopioidut vaaliliput. Tämä olisi ollut helppo estää painamalla aitoon vaalilippuun joku pläntti väriä. (Kaikki väri-printterit tulostavat paperille lähes näkymättömän piste-koodin joka identifoi printterin.)


Tutkisin tilastollisesti myös postitse äänestäneiden listoja. Jos äänestäneet esiintyvät peräkkäisinä ryppäinä, on se merkki petoksesta.”


***


Globalistien ja liberaalien valtamedia, Suomen valtamedia mukaanlukien ja Facebook ja Twitter on ihan valjastettu tähän vallankaappaukseen mukaan ja häikäilemättömästi propagoivat Bideniään jonain presidenttinä, vaikka oikeusprosessit on ihan kesken. Sensuuri on todella rajua, koska kyseessä on vallankaappaus. Trumpin twiittejä on sensuroitu kokonaan ja hänen tiedotustilaisuuksiaan katkaistu. Itse en seuraa liberaalia valtamediaa enää ollenkaan, ihan on törkeistä törkein propagandamedia ja onneksi on muita vaihtoehtomedioita ja Twitterin tilalla esim Parler, jota ei sensuroida. 


Näistä allaolevista kuvistakin näkee, kuinka Trump oli voittamassa ja mahdotonta oli noista asetelmista Bidenin enää nousta, mutta huijauspostiäänillä onnistui, siksi siellä kuolleetkin äänesti. Ja samoin se että äänestysprosentit paukkuu yli sadan, Biden yhtäkkiä saa jostain yli 130 000 ääntä kun kukaan muu ei saa ja se että äänestäneitä on paljon enemmän kuin äänioikeutettuja tai se että ennen vaalia ennätysmäärä yli 90-vuotiaita rekisteröityi äänestäjiksi  kertoo suuresta ja valtavasta vaalipetoksesta. 














perjantai 8. toukokuuta 2020

Meidän oma tiemme ei ole Jumalan mielen mukainen tie

”Autuaat ne ihmiset, joilla mielessänsä pyhät matkat! Ps. 84:6

Meidän ei pidän luoda itsellemme vääriä kuvitelmia kristillisyydestä. 

Tavallisesti ajattelemme siitä näin: Me tahdomme kulkea omaa tietämme, joka on meille mieluinen ja jonka olemme itse suunnitelleet itsellemme. Ja sitten pyydämme Herraa kulkemaan kanssamme ja varjelemaan meitä omilla teillämme. 

Niin kauan kuin asenteemme on tämä, koemme raskaita pettymyksiä. Herra ei kulje kanssamme. Hän ei siunaa meitä, vaan antaa meidän itsemme syödä hulluutemme katkerat hedelmät. Hän ei varjele meitä, vaan antaa meidän langeta.

Ei hän ajattelekkaan vaeltaa mukana meidän matkoillamme. Niin kauan kun asennoidumme näin, meillä ei ole toivoa,, niin kauan ei ”Autuaat ne ihmiset…” ole meidän elämämme tunnuksena. 

Hän ei kuitenkaan lähden kulkemaan meidän mukanamme, vaan meidän on lähdettävä hänen mukaansa. Ei ole kyse siitä, haluaako Jeesus tulla mukaan meidän teillemme, vaan siitä haluammeko me lähteä kulkemaan Jeesuksen tietä. 

”Pyhät matkat mielessä” kulkiessamme emme saa pelätä kaitaa tietä, joka vie iankaikkiseen elämään. Emme saa säikähtää ristiä, jota ilman on mahdotonta kulkea Jeesuksen tietä.

Jeesuksen tien seuraaminen merkitsee, että pystymme kaikkeen muuhun paitsi astumaan askeltakaan ilman häntä. Se on meidän opeteltava. Silloin pätee meistäkin: Autuaat ne ihmiset…””

Wilhelm Buschin kirjasta Kunnes päivä valkenee...


Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh.14.6) 

Kulkekaa vakaasti sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teidän kulkea. Silloin menestytte ja saatte elää kauan siinä maassa, jonka otatte omaksenne. (5. Moos. 5:33)

Jumalan tie on nuhteeton, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kaikkien kilpi, jotka häneen turvaavat. (2.Sam 22.31)

Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni. (Ps.143:8)

Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa. (Ps.37:23)

Uskovan 27.4.2020 näkemä näky Suomen hallituksesta ja eduskunnasta, joita johtaa demoninen kapellimestari

Tämän löysin Facebookista:

"Uskovan 27.4.2020 näkemä näky Suomen hallituksesta ja eduskunnasta, joita johtaa demoninen kapellimestari

Olin alkuviikosta rukouksessa, kun minulle näytettiin eduskuntasali, jossa Suomen hallitus seisoi.

Yhtäkkiä istuntosalin yläpuolella näkyi suuri olento, joka näytti kapellimestarilta, joka johti eduskuntaa ja hallitusta heiluttaen tahtipuikkoaan tarkasti. Kapellimestari oli hyvin itsetietoinen ja ylpeä, joten kaikki tottelivat häntä kiltisti.

Kapellimestari oli kuitenkin kaamean näköinen. Hänellä oli ikään kuin apinan kasvot ja luisevat raajat ja se oli pukeutunut valtavaan viittaan, joka koostui ohuista kultaketjuista. Sain selityksen, että kyseessä on demoninen henkivalta, joka johtaa Suomen eduskuntaa ja hallitusta. Viitta, joka koostui lukemattomista kultavitjoista, ovat suomalaisten verorahoja, jotka on puettu sen ylle. Eli suomalaisten verorahat eivät ole todellakaan menneet sinne minne pitäisi. Tämä henkivalta ohjaa Suomen taloutta.

Näin seuraavaksi pääkallon, joka tarkoittaa kuoleman henkeä. Pääkallo seisoi kauempana, mutta sillä oli yhteys tähän demoniolentoon. Maan johdossa olevien henkivoimien yksi vaikutus on siis tuottaa kuolemaa tässä maassa.

Näin tämän jälkeen neljä kuvaa, jotka on tarkoitettu rukousaiheiksi. Jumala haluaa asioitten muuttuvan tässä maassa, jonka takia meidän on rukoiltava näitä neljä asiaa:

1) Näin että tuo demoninen olento kiskottiin pois vallasta, sen nenärenkaaseen sidottiin köysi ja se tempaistiin pois, vain kultainen viitta jäi jäljelle.

2) Näin Juudan Leijonan (Suomen vaakunassa) seisovan valtavana eduskuntasalin keskellä, sen kasvot ja leijonan harja olivat kuin tulta, se oli täynnä Herran voimaa, kiivautta ja tulen hehkua.

3) Tuli, joka lähti Leijonasta, sulatti kultaisen viitan, ja osasta kultaa muodostui kruunu, joka laitettiin Leijonan päähän (näkyy vaakunassa). Herran kunnia nostetaan taas korkealle tässä maassa.

4) Loput kullasta sulatettiin ja valettiin ikään kuin päällysteeksi tasapuolisesti koko Suomen ylle. Suomen talouteen tulee oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, mikä tulee olemaan siunaus koko Suomelle, ja sitä kautta Suomi myös tehdään vahvaksi, jotta se kestäisi valtiona ja kansana paremmin, kun uudet iskut tulevat."

Kiinnostava profetia Niinistön ajasta vuodelta 2014

Tämä löytyi sattumalta, kun googlailin: 

"Profetia: Pres. Niinistön aikana Suomi joutuu todella suureen ahdistukseen!


Ennen kuin Niinistö edes valittiin presidentiksi,  tuli profetia että hänen toimikautenaan Suomi ajautuu todella pahaan jamaan, niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. Nyt Niinistöllä on enää 4 vuotta presidentti kautta jäljellä, eli kohta saattaa Suomen talous niiata todella syvälle että sellaista ei ole vielä nähty koskaan itsenäisen Suomen aikana. 
Oletteko valmiina kun järkyttävä köyhyys ja työttömyys pyyhkäisee koko Suomen ylitse, se tulee koskettamaan kaikkia yhteiskuntaluokkia, rikkaita ja hyväosaisiakin putoaa suureen köyhyyteen ja velkavankeuteen. 
Kovaan paikkaan joutuvat Suomen päättäjät, Niinistöstä alkaen, mutta Suomi selviytyy nippanappa, mutta yhteiskunta tulee olemaan jo viiden vuoden sisällä aivan erilainen, sosiaaliturva minimaalinen, ihmiset ottavat luonnosta enemmän toimeentuloa ja ruokaa, tulee köyhäinhoitoa, anarkiaa, poikkeustilat arkipäivää, jne. jne..
Voi olla shokki tämän ajan ihmisille, eivät ole varautuneet todella huonoihin aikoihin....................ja se voi tulla aivan äkkiarvaamattomasti."

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Virsi 361 Koska valaissee kointähtönen

Niin hieno virsi tämä. 
"Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.

Koska vakuudeksi armosta
jo valo koittanee?
Koska päässee sydän vaivasta
ja usko kasvanee?
Ah, pääsisinpä näkemään
jo Herran autuuden!
Vaan vaikken vielä nähnytkään,
saan kerran nähdä sen.

Herra Jeesus, pyydän sinua
kaikesta sielusta,
hoida Hengelläsi minua,
murheissa lohduta.
Kirkasta, Herra, itsesi
nyt sydämelleni
ja verelläsi puhtaaksi
tee omatuntoni.

Kun mä kerran pääsen tuntemaan
voimaa sun veresi,
en mä enää jouda tuhlaamaan
kallista lahjaasi.
Tee minut kaipaavaiseksi,
tyhjäksi kokonaan,
armoa kerjääväiseksi,
armosi että saan.

Herra Jeesus, eteen katseesi
käyn tässä toivossa.
Kyynelin nyt käännyn puoleesi
ja pyydän armoa.
En mene pois, ennen kuin saan
haavoissas kalliissa
levon ja ilon autuaan,
niin, aamen uskossa."


Hyvää opetusta

Olen nyt korona-aikana kuunnellut myös Sleyn sivuilta opetusta ja jumalanpalveluksia Pyhän Sydämen kappelista ja saanut niistäkin paljon lohtua. Täältä löytyy paljon hyvää hengellistä sisältöä.

https://www.sley.fi/verkossa/

Pitkästä aikaa

Hei pitkästä aikaa

En ole aikoihin kirjoittanut tänne mitään. Olen niin paljon ollut Facebookissa ja muualla somessa. Kaikki blogini olen laiminlyönyt. Nyt on korona-epidemia ja kaikki on muuttunut, vaikka tämä onkin kuin pyörre jossa emme tiedä missä kiepumme ja mihin kaikki johtaa, Herra on kuitenkin hyvä ja pitää omistaan huolen ja saamme turvata Jeesukseen Kristukseen ja Hänen armoonsa joka hetki ja saada virvoitusta ja lohdutusta Jumalan sanasta. On tämä aika kyllä repivää ja ahdistavaa myös ja kaikille meille koettelemukseksi ja vahvistamaan sietokykyämme, itsekin olen välillä aivan hajalla, Olen nyt kuunnellut Raamattu Kannesta-ohjelman Jesajan kirjaa ja Jukka Norvannon hyvää opetusta kuuntelemalla asiat asettuu taas Jumalan mittakaavaan ja oikeisiin mittasuhteisiin, jos vain muistaisi sen, että ei pidä katsoa omia ongelmia ja vaikeuksia ja tuskastua maailman syntiin ja pahuuteen, vaan katsoa Kristukseen, joka on tehnyt puolestamme kaiken ja voittanut synnin, pahan ja kuoleman vallan.

Tänään luin kirjaa, jossa päähenkilö oli nähnyt sairaana ollessaan enkelin ja samoin oma äitini on nähnyt lapsena enkelin. Itse en en ole koskaan nähnyt, toivoisin, että olisin nähnyt ja näkisin. Mutta uskon ja olen aina uskonut silti vaikka en näekään, vaikka ei tulisi mitään näkyviä merkkejä ja todistuksia ja Paavalikin sanoo, että Hepr. 11:1 "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."

Tämän koronapotilaita hoitaneen italialaisen lääkärin entisen ateistin todistus siitä kuinka löysi potilaaksi tulleen papin avulla Jumalan ja rukouksen ja uskon ja rukouksen avulla sisäisen rauhan on ollut monessa paikkaa, mutta se on tärkeä muistutus kuinka vain Jeesuksen tunteminen voi antaa todellisen rauhan myrskyn keskellä, itsekin olen nyt rukoillut enemmän ja lukenut Jumalan sanaa ja hengellisiä kirjoja enemmän ja tiedän, että se on ainoa tie, tie jossa kuljetaan Jeesuksen armossa ja totuudessa ja Pyhän Hengen johdatuksessa on ainoa hyvä tie, eikä muita teitä ole.