maanantai 20. heinäkuuta 2009

Taulut: Purettu puukirkko





































Tämän taulun ostin kirpparilta vuosia sitten, ei ole kylläkään päässyt seinälle asti.

Ajatelkaa näin kaunis puukirkko oli Lahdessa ja purettiin 1977 nykyisen Alvar Aallon suunnitteleman Ristin kirkon tieltä. Onhan Alvar Aallon kirkkokin tavallaan ihan hieno, mutta ikimaailmassa näin hienoa kirkkoa ei olisi pitänyt tuhota.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Paltaniemen kuvakirkko (26.6.2006)

















Paltaniemi on kiehtova ja kiinnostava paikka. Olen lukenut Kajaanin lomillamme pari kirjaakin Paltaniemen historiasta. Eino Leino vietti Paltaniemellä lapsuutensa ja synnyinseutu merkitsi hänelle paljon.

http://www.kajaaninyliopistokeskus.oulu.fi/omasto/rheikkin/paltaniemi/paltan.htm

Paltaniemen kuvakirkko on Kainuun neljäs kirkko, ensimmäinen kirkko rakennettiin 1500-luvulla Manamansalon saareen, syrjäiseen paikkaan suojaksi venäläisiltä, mutta venäläiset löysivät kirkon ja ryöstivät ja tuhosivat sen vuonna 1581, veivät kirkon kellonkin mennessään ja kellon kohtalosta oli ristiriitaista tietoa. Väitettiin, että ryöstäjien paluumatkalla kello upposi Oulujärveen ja aina joskus myrskyöinä järveltä kuului kumahtelua, mutta muutama vuosi sitten kello löytyi Solvetskin luostarista Venäjältä. Manamansalossa on nykyään ulkoilmakirkko, kiehtova ja jännittävä paikka sekin. Lähes erämainen paikka Oulujärven rannalla, vieläkin voi kuvitella, kuinka joka sunnuntai kirkkoveneet soutivat kohti kirkkoa.

Toinen kirkko rakennettiin Paltaniemelle, parempien kulkuyhteyksien päähän, kirkko sijaitsi todennäköisesti Kirkkoniemessä, mutta se tuhoutui varsin erikoisella tavalla, maanjäristys luhisti sen 1626, eikä kirkkoa saatu korjatuksi. Toinen kirkko valmistui luhistuneen kirkon tilalle vuonna 1665, mutta venäläiset tuhosivat kirkon 1716. Kirkkoniemessä on sijainnut myös vanha hautausmaa (1500-1700), joiden vainajista ei tiedetä mitään, koska kaikki ristit ovat lahonneet. Koska hautausmaa sijaitsi lähellä rantatörmää, hautoja vyöryi alas rantaan ja paikallisilla pojilla (kuten Eino Leinollakin) vielä muutama vuosikymmen sitten oli tapana kerätä luita ja pääkalloja ja paikasta on monta tarinaa. Osa haudoista saatiin siirrettyä turvaan vyöryvältä rantaperkeleeltä kuvakirkon kupeeseen, painaumat muistuttavat siitä, että paikalla on ollut hautausmaa.

Neljäs kirkko eli tämä Paltaniemen kuvakirkko päätettiin sijoittaa kauemmaksi rantatörmältä ja se vihittiin käyttöön 1727.

Olemme käyneet ennenkin kuvakirkossa, mutta tällä kertaa viivyin siellä kauemmin. Tuntuu huimalta ajatella kuinka vanhoja kirkko ja sen maalaukset ovat, melkein kolmesataa vuotta. Raamatun kertomuksista kertovat seinä- ja kattomaalaukset ovat suuria ja värikkäitä ja voin vain kuvitella, kuinka ihmeellistä kainuulaisten on ollut 1700-1800 joka sunnuntai tulla niitä katsomaan, jolloin kuvat olivat harvinaisia. Mitä kauemmin maalauksia katsoi, sen hienommilta ne tuntuivat ja miten havainnollisesti ne esittävätkään Raamatun keskeisiä tapahtumia lukutaidottomille.

Kirkon tunnetuin maalaus on päätyseinällä oleva iso Viimeinen tuomio, josta alaosa höylättiin pois ja maalattiin valkoisella maalilla, koska se järkytti seurakuntalaisia. Myös 8-vuotiasta esikoispoikaani teos järkytti siinä määrin, että hän ilmoitti, että ei enää halua toista kertaa astua siihen kirkkoon.