maanantai 25. kesäkuuta 2012

Niinistö ja Putin pelaamassa jääkiekkoa juhannusaattona

:)

Suomalaisessa roskalehdistössä tämäkin on käännetty Niinistöä vastaan. Eipä olisi Halosesta ollut koskaan pelaamaan jääkiekkoa Putinin kanssa, Haavistosta puhumattakaan. Suomen vihervasemmistolainen ja liberaali media ei ole vieläkään päässeet yli siitä, että eivät hehkutuksellaan saaneet Haavistosta presidenttiä vaikka kaikkensa yrittivät, se mikä aikoinaan toimi Halosen kohdalla ei enää toimi nykyisessä Suomessa, jossa medialla ei ole kiitos internetin enää niin suurta valtaa kuin vuonna 2000.

Tosiasia on, että Venäjä ei lakkaa olemasta iso naapurimme, Venäjällä kunnoitetaan voimaa ja itsetuntoa eikä nöyristelyä ja Niinistö edustaa juuri sellaista tervettä omilla jaloillaan seisovaa omanarvontuntoisuutta jota Venäjä arvostaa.

Ja kun katsoo tuota Kataisen, Stubbin, Urpilaisen, muun hallituksen ja eduskunnan (Perussuomalaisia lukuunottamatta) loputonta nöyristelyä EUhun päin, kuinka ajavat Suomea johonkin liittovaltioon ja vastuutonta rahanjakoa (jolla ilmeisesti ostetaan se liittovaltiojäsenyys), niin jotenkin on alkanut suhtautua entistä myönteisemmin Venäjään. Venäjällähän on vielä sitäpaitsi arvot kohdallaan monessakin suhteessa verrattuna Eurooppaan, kristittyjäkin enemmän kuin koskaan.