lauantai 30. huhtikuuta 2011

William ja Kate kirjoittivat oman rukouksen vihkiäisiinsä


















Linkki uutiseen

Osana vihkiseremoniaa lausuttu rukous kuului seuraavasti:

"Isä Jumala, kiitämme sinua perheistämme; jakamastamme rakkaudesta ja avioliittomme ilosta.
Pidä katseemme jokapäiväisen kiireen keskellä siinä, mikä on todellista ja tärkeää elämässä ja auta meitä olemaan anteliaita ajassamme, rakkaudessamme ja voimissamme. Liittomme vahvistamina auta meitä palvelemaan ja lohduttamaan niitä jotka kärsivät. Pyydämme tätä Jeesuksen Kristuksen hengessä. Aamen."

Kuninkaalliset häät
































































Kuvat: Daily Mail

Katsoin eilen Katen ja Williamin ja olivat kyllä upeat häät. Seremonia perinteinen ja kristillinen ja brittien monarkiassa vain on ihan oma erityislaatuinen hohtonsa. Ja seremonian päätyttyä olin tosi vaikuttunut kaikista niistä kaduilla kulkevista hevosvaljakoista. Pidin näistä häistä enemmän kuin viimekesäistä Victorian ja Danielin häistä, missä minua alkoi ärsyttää arkkipiispan puhe, jossa Jumala mainittiin lähinnä muutamassa sivulauseessa. Tykkään, että jos hääseremonian on tarkoitus olla kristillinen se myös on sitä, eikä mitään yhteiskunnallista liturgiaa. Pidän myös brittien vähäeleisyydestä ja ehkä olen sitten epäromanttinen, mutta en lainkaan epäile etteivätkö Kate Ja William rakastaisi toisiaan, vaikka eivät alati luoneetkaan toisiinsa lämpimiä silmäyksiä kuten Victoria ja Daniel. Tasapainoinen pari ovat.

Kiinnostavana yksityiskohtana lähetyksessä kerrotiin, että häät televisioitiin ympäri maailman, ainoastaan Lähi-idässä häistä ei innostuttu. Jotain uhkauksiahan Lontoon radikaalimuslimit olivat esittäneet ennen häitä ja häissä oli laajat turvatoimet, onneksi mitään ei tapahtunut.

Brittien kuningashuone on tärkeä myös hengellisessä mielessä. Hienoa olikin nähdä kuinka häät yhdistivät brittejä. Siunausta ja onnea Katelle ja Williamille, toivottavasti tämä olisi uuden ja paremman ajan alku niin kuningashuoneelle kuin koko Iso-Britannialle.

Egypti avaa Gazan rajan pysyvästi

Aamulehti 29.04.2011

Egypti haluaa lievittää Gazan saartoa avaamalla Gazan vastaisen rajansa pysyvästi. Hankkeesta kertoo Egyptin ulkoministeri Nabil al-Arabi uutiskanava Al-Jazeeralle.


Ulkoministerin mukaan raja-asema avataan lähipäivinä.

Ulkoministerin mukaan on häpeällistä, että Egypti on pitänyt rajansa Gazaan suljettuna Israelin toiveiden mukaisesti. Israel on saartanut Gazaa vuodesta 2006 lähtien.

Tällaiset tuulet puhaltavat Egyptissä, se oli odotettavissa ja nähtävissä. Rajan avautuminen tarkoittaa, että yhä suurempi määrä ohjuksia ja aseita kuljetetaan islamilaisille terroristijärjestöille ensisijaisesti Hamasille, jotka käyttävät Gazan kaistaa käydäkseen omaa sotaansa Israelia vastaan mm. ampumalla ohjuksi Israeliin. Israelin ei olisi koskaan pitänyt vetäytyä Gazasta, aina kun he antavat periksi palestiinalaistlle ja kansainväliselle vaatimukselle, sitä tullaan käyttämään Israelia vastaan.

Tavattoman hyvä ja puhutteleva haastattelu

Timo Soini - aivan mahdoton tyyppi?


Kannattaa lukea.

Lainaus:

Kristus on ainut
tie Jumalan luo

Timo Soini uskoo, että kristinusko on erilainen kuin muut uskonnot.

- Se on kipeä asia sanoa ääneen, mutta näin se on. Kaikkia ihmisiä, uskoja ja vakaumuksia pitää kunnioittaa, mutta jos puhutaan pelastuskysymyksestä, kristinusko opettaa, että Isän tykö mennään Kristuksen kautta. En voi mennä sanomaan, ettei näin ole.

Soini sanoo uskovansa niin kuin kirkko opettaa ja että usko on hänelle kirkon uskoa. Tällainen oli luterilaisessa ympäristössä varttuneelle Soinille aluksi vierasta.

- Minusta on harmi, että Kristuksen kirkko on jakautunut inhimillisestä vajavaisuudesta johtuen. Ei se oikein ole. Pitää katsoa, mikä yhdistää, ja se on Kristus. Kristinuskossa on kysymys siitä, uskooko syntien anteeksisaamiseen ja ikuiseen elämään. Kyllä vai ei?

Soini iloitsee, että usko on nimenomaan uskon asia. Kuuden tohtorinhatun älykkö ei ole sen vahvemmilla kuin kukaan muukaan. Soini pitää myös siitä, ettei kristinusko ole lässytystä.

- Se on oikeaa asiaa. Raamatussa on palavaa tekstiä: jos tahdot tulla täydelliseksi, mene ja myy omaisuutesi ja seuraa minua. Siinä osoitetaan, että jos haluaa tehdä vaatimusten eikä uskon mukaan, niin ei pysty.


Kieltääkö luterilainen kirkko
uskon voiman?

Suomen luterilaisesta kirkosta Soini on huolissaan, vaikkei siihen itse kuulukaan.

- Yhteiskunnallinen ajan henki tunkeutuu sinne. Se tunkeutuu myös meidän kirkkoomme, mutta katolinen kirkko on siinä mielessä vahva, että se katsoo syntiä suoraan silmiin. Se on tehnyt niin kaksituhatta vuotta riippumatta siitä, että sen papistot, hallintovirkamiehet ja jäsenet ovat tehneet mitä kauheimpia asioita. Opista ei ole lähdetty lipsumaan.

Soini pelkää, että luterilaisen kirkon vaarana on suhteellistaa kaikki, pitää kaikkea vain kauniina tarinana ja pelastusta symbolisena.

- Lopulta kielletään uskon koko voima. On hyvä ihminen, hyvä elämä, hyvä humanismi – ihan täyttä roskaa.

Timo Soinille on tärkeää, että kristillisyys on iloinen asia. Hän painottaa, ettei se merkitse kepeäkenkäisyyttä.

- Meitä on monenlaisia. En ole mallikristitty. Olen välillä hyvinkin rankka persoona ja joskus kohtuuton, mutta kuitenkin armon alainen. Jumalan luo on monta tietä, mutta kaikki tiet vievät Kristuksen kautta.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

David Wilkerson

Uutinen hänen kuolemastaan pysäytti tänään. Wilkerson menehtyi auto-onnettomuudessa 79-vuotiaana. Mitä se kertoo meille, että tämän suuren Jumalan miehen aika tuli nyt täyteen, täysin ennalta-arvaamatta.

Ensimmäisen kerran kuulin David Wilkersonista teini-iässä. Luin Nicky Cruzin Juokse poika juokse-kirjan silloin useaan otteeseen. Juuri David Wilkerson johdatti Nicky Cruzin, Mau Mau-jengin johtajan uskoon. Kaikki pelkäsivät näitä pahamaineisia jengejä, mutta David Wilkerson ei pelännyt. Wilkerson uskalsi mennä julistamaan evankeliumia mennä sinnekin missä oli pimeistä pimeintä. Nicky Cruziinkin teki vaikutuksen se että Wilkerson ei pelännyt.

Wilkerson kirjoittaa tekstissään Ihmisen pimeyden aika on Jumalan voiman aikaa näin:

Jesaja julisti: "Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti" (Jes. 60:2-3).

Tämä profetia kertoo viimeisistä päivistä, ajasta, joka alkoi, kun valkeus - meidän Herramme Jeesus Kristus - tuli synkkään pimeyteen. Jesaja puhui suuresta ja laajalle leviävästä Kristuksen kirkkaudesta. Valtavat väkijoukot pakanamaailmasta tulisivat astumaan Hänen valkeuteensa.

Ajattelepa, maailman historiassa ei ollut pimeämpää aikakautta, kuin Jeesuksen syntyessä. Mahtavasta Rooman valtakunnasta oli tullut aineellinen, petollinen ja ahne yhteiskunta. Seksuaaliset kieroutumat rehottivat, kännääminen ja ylensyöminen oli täysin hyväksyttyä. Niistä törkeistä synneistä, jotka veivät Rooman valtakunnan alas, on kirjoitettu kirjojakin. Koko tuon ajan tunnettu maailma oli pimeyden verhoama.

Tähän aikaan kauhistuttava pimeys oli langennut myös Israelin ylle. Tekopyhyys oli vallassa. Papit ryöstivät leskiltä heidän kotinsa, alempiarvoiset ja kouluja käymättömät halveksivat heidän niin kutsuttuja hengellisiä johtajiaan. Sokeat johtivat sokeita.

Jeesus tuli tähän pimeyteen loistavana valkeutena. Ja me tiedämme, että tuosta ihanasta päivästä alkaen, suuret väkijoukot ovat tulleet Hänen valkeuteensa.

Voit ehkä sanoa: "Niin... mutta katsos tätä aikaa. Kauhea pimeys peittää maan vieläkin." Totta - ja minun mielestäni tämä nykyinen aika on ihmiskunnan historian pahin. Sen pimeyden, joka verhoaa kaikkia kansoja ja kansakuntia, sen voi oikein tuntea. Ydinaseet, kansanmurhat, maailmanlaajuinen seksiorjakauppa - oikein sydämeen sattuu. Voiko mikään pilvi olla pimeämpi kuin se, joka juuri nyt varjostaa maata?

Mutta Jeesus on vieläkin maailman valo. Mitä synkempi pimeys, sitä kirkkaampi on Hänen valkeutensa! Kun Jesaja näki meidän aikamme pimeyteen, hän huudahti Deboran lailla: "Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi" (Jesaja 60:1).

Jälleen kerran, maailman pimeyden ajalla, Herra aikoo näyttää voimansa. Ja minä uskon, että hän tekee tämän vetämällä puoleensa huomattavan joukon eksyneitä sieluja tulevina päivinä.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Christ is risen



Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle". Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

1.kor 15:19-26

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Hänen haavojensa kautta meidät on parannettu



Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päälleen. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. Me vaelsimme kaikki eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme.

Jes. 53:4-6

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

"Hyvinhän siinä kävi, mitä te itkette?"

Hyvinhän siinä kävi, mitä te itkette?

En voisi enää enempää samaa mieltä olla. Äänestin KDta ja Päivi Räsästä, mutta olisin yhtä hyvin voinut äänestää jotain perussuomalaista kristittyä. Olen todella iloinen perussuomalaisten puolesta ja siitä, että unohdettu kansanosa sai ääntään kuuluviin ja että Suomi sai paljon uusia perussuomalaisia kansanedustajia, jotka todellakin edustavat kansaa, heitä on siellä laidasta laitaan, tavallisia kansalaisia, tavallisia duunareita, yrittäjiä, opiskelijoita, eläkeläisiä, edustavat niitä nykypolitiikkaan turhautuneita ja väsyneitä, joille Suomen kansan etu on ollut aina ensisijainen. Ei pidä myydä isänmaataan, sen arvoja ja kansan hyvinvointia, milloin millekin aatteelle ja valtaorganisaatiolle.

Suurin maalllinen rakkautemme olkoon aina isänmaahamme kiinnitetty, suurin rikkautemme sen laillinen turva ja vapaus ja suurin maallinen onni sen kaikinpuolinen onni ja menestys.

-Elias Lönnrot

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Geert Wilders: Fitna 1 ja Fitna 2 (suomenkielinen tekstitys)





Sisältää järkyttävää kuvamateriaalia. Mutta eipä näihin ole paljon lisättävää, Islam imaamien omin sanoin.

Valhe ja eksytys on kasvanut niin suureksi, että näin vihamielistä/aggressiivista ja antisemitististä uskontoa vähätellään kaikin mahdollisin tavoin ja Suomessakin liberaalileiri on kaikin tavoin myötämielinen islamille samaan aikaan kun hyökkäävät kristinuskoa vastaan nujertaaksen kristinuskon.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Valo pimeydessä loistaa kirkkaimmin



Fredrik Wislöff: Absoluuttinen usko (kirjasta Tähkäpäitä)

Kristinusko ei ole syntynyt ihmisten uskonnollisen hapuilun tuotteena, se on Jumalan itsensä lähettämä ilmoitus.

Kristinusko on itse todistusta totuuden puolesta, mutta sen todistuksen saa vain se, joka nöyrtyy ottamaan sen vastaan uskossa.

Kristinuskoa on kutsuttu pettyneiden uskonnoksi. Jääköön lausuma omaan arvoonsa. Oikeastaan niin onkin. Mutta kristityt pvat kiitollisia kokemastaan pettymyksestä, sillä se mitä he sen jälkeen löysivät ei enää pettänyt heidän odotuksiaan. Muilla on pettymys kokematta ja siitä tulee niin muodoin kahta katkerampi ja samalla myös monin verroin kohtalokkaampi.

Vieläpä pakanakin joka muuten palvoo monia jumalia, on rukouksen hetkenä tekemisissä vain yhden jumalan kanssa. Pyhässä rukouksessa ovat kaikki monoteisteja.

Kaikista Pyhän Hengen seurakunnalle antamista lahjoista on Raamattu suuriarvoisin.

Raamatussa meille on ilmoitettu Jumalan tahto, joka on voimassa joka ilmansuunnalla ja kaikkina aikoina - siitä syystä, että se on absoluuttinen.

Jos perusnäkemykseemme Jumalan sanasta tulee yksikään virhe, se toistuu kohtalokkain seurauksin myös suhteessamme Jumalaan.

Tiede matkaa kahden hypoteesin välillä - sen josta on jo luovuttu ja sen joka on vasta hahmottumassa. Mutta Jumalan sana seisoo vahvana. Se kestää ikuisesti.

Kun viimeinen kirjain oli piirretty Raamattuun, Jumala oli sanonut sen minkä hän oli halunnutkin julkituoda. Sittemmin hän ei tule maailman loppuun asti tekemään pienintäkään lisäystä jo kirjoitettuun. Se mitä historiassa seuraa, on Jumalan aamen puheeseensa.


Ymmärrän niin hyvin, miksi kristinuskoa sanotaan pettyneiden uskonnoksi. Uskoontuloani edelsi syvä pettymys maailmaan ja luottamuksen menetys politiikkaan ja ihmisen omiin yrityksiin rakentaa hyvä maailma. Näin vain kuinka uusia valheita on rakennettu vanhojen valherakennelmien päälle, maailmanhistoria täynnä loppumattomia vääryyden tekoja ja epäoikeudenmukaisuutta, joita ei koskaan hyvitetty millään tavoin tai pyydetty anteeksi, loputtomia itkuja, tuskaa, syyttömästi vainottuja ja julmasti tapettuja. Tämä maailma on niin synnin, valheen ja vääryyden läpitunkema, että usein mietin miten Jumala voi mitenkään rakastaa ihmiskuntaa, kuinka Hän voi rakastaa ihmisiä niin paljon, että jopa uhrautui ihmiskunnan puolesta sovittaen Golgatan ristillä koko ihmiskunnan synnit, mutta Jumalan rakkaus ei olekaan tästä maailmasta. Jumala näkee enemmän kuin me näemme, me näemme synnin vääristämin silmin.

Mutta kun jostain syystä silloin syvästi pettyneenä kaikkeen aloin lukemaan Raamattua, tai ihan ensin luin erästä kirjaa, johon oli koottu Raamatun jakeita, Jumalan sana alkoi puhutella minua voimakkaasti, näin, että onkin olemassa Totuus: Absoluuttinen Totuus tämän kaiken maailman valheiden keskellä. Jeesus sanoo Minä olen Tie, Totuus ja Elämä, hän totisesti on sitä. Jumalan sana oli kuin kirkasta puhdasta vettä ja siitä lähtien olen rakastanut Jumalaa ja Jumalan sanaa. Vaikka maailma on pimeä, pimeyden keskellä on kirkas valo, Maailman Valo, Jeesus Kristus.