perjantai 20. helmikuuta 2015

Oikeus ja järki voitti sittenkin

En voi kuin iloita, että Auer julistettiin syyttömäksi kuten hänet julistettiin jo vuonna 2011. Mihinkään uudelle oikeudenkäyntikierrokselle ei olisi koskaan pitänyt lähteäkään tai edes nostamaan koko syytettä, koska todisteet viittasivat ulkopuoliseen tekijään eikä ulkopuolista tekijää voitu koskaan sulkea pois.

Mutta nyt. Miksei Aueria jätetä rauhaan, edelleen netti on täynnä näitä ilkkuvia ja pettyneitä kirjoittajia, joiden mutu-mielipide perustuu siihen, että Auerin täytyy olla syyllinen, koska hänen naamansa ei miellytä heitä. Kukaan heistä ei ole vaivautunut perehtymään tapaukseen ja muodostamaan mielpidettään tosiasioiden pohjalta. Auer on kärsinyt ihan tarpeeksi, hänen elämänsä ja perheensä ja suhteet lapsiinsa on tuhottu. Ennenaikaista puhua mistään korvauksista, koska mitään hintalappua Auerin kärsimyksille ja menetyksille ei edes ole olemassa, mikään rahasumma ei niitä korvaa. Koko alkuperäinen tutkinnanjohto oli sillä kannalla, että Auer on syytön samoin kuin enemmistö tuomareista. Syytettä ryhtyi ajamaan uusi tutkinnanjohto joka mm. pimitti oikeudelta Auerin syyttömyyttä tukevia todisteita. Järki onneksi voitti noitavainojen sijaan. Kaikki toivo tässä maassa ei ole vielä menetetty.