maanantai 28. maaliskuuta 2011

The Beatitudes




Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.

Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:

Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.

Mat 5:1-12



sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Parannus on parantumista



Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. (Room. 5:8)

Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään. (Luuk. 17-24)

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.15.html


Jumala ei rakasta syntiä, koska synti ei ole Jumalasta, mutta jokaista syntistä ihmistä hän rakastaa ja jokaisen syntisen haluaa pelastaa. Hän on valmistanut mahdollisuuden pelastua jokaiselle ja tämä tie on Jeesuksen Kristuksen sovitustyö. Jeesus on sovittanut ristillä koko ihmiskunnan synnit, meidän kaikkien synnit.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh.3:16)

Liian usein annetaan jotenkin ymmärtää, että ihmisten tulisi ensin tehdä synneistään parannus ja vasta sitten Jumala voi jotenkin hyväksyä heidät. Ei vaan Jeesus odottaa ja jaksaa kärsivällisesti odottaa, että me syntisinä, kaikkine synteinemme ja virheinemme, sellaisena kuin me olemme tulemme hänen eteensä, ymmärrämme tarvitsevamme apua ja pyydämme apua, Hän haluaa auttaa meitä, Hän haluaa parantaa meidät, Hän haluaa rakastaa meitä ja antaa syntimme anteeksi, sillä synti on se, joka on rikkonut meidät ja yhteytemme Jumalaan.

Jeesus on kuin lääkäri, joka tahtoo auttaa, parantaa ja eheyttää, mutta jos emme ymmärrä olevamme sairaita ja tarvitsevamme apua tai kiellämme sairautemme, emme myöskään saa apua. Meidän tehtäväksemme jää pyytää apua ja ymmärtää, että tarvitsemme apua, että olemme syntisiä ja synti on satuttanut meitä ja rikkonut meidät. Meissä itsessämme ei ole voimaa parannuksen tekemiseen, Jeesus antaa voiman parannukseen.

Parantuminen ja eheytyminen kaikista elämän aikoina hankituista haavoista on myös usein pitkä prosessi, ei se aina hetkessä tapahdu, mutta kun parantaja on koko maailmankaikkeuden paras, olemme hyvässä huomassa ja hoidossa.

Ja mitä sana parannus tarkoittaakaan, sehän tarkoittaa parantumista.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Oksia on paljon, runko on yksi.



















Virsi 454

Liekkejä on monta,
valo on yksi,
hän on Jeesus Kristus.
Liekkejä on monta,
valo on yksi.
Hän yhdistää meidät.

Oksia on paljon,
runko on yksi,
hän on Jeesus Kristus.
Oksia on paljon,
runko on yksi.
Hän yhdistää meidät.

Lahjat ovat monet,
Henki on yksi,
hän on Henki Herran.
Lahjat ovat monet,
Henki on yksi.
Hän yhdistää meidät.

Palvelijaa monta,
yksi on Herra,
Herra Jeesus Kristus.
Palvelijaa monta,
yksi on Herra.
Hän yhdistää meidät.

Uskovia paljon,
ruumis on yksi,
yksi seurakunta.
Uskovia paljon,
ruumis on yksi.
Hän yhdistää meidät.


Anders Frostenson 1972. Suom. Tapio Saraneva 1984, uud. virsikirjavaliokunta virsikirjaan 1986.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Liikuttavia tarinoita Japanin tuhon keskeltä

Vauva löytyi elossa Japanin tuhoalueelta. "Vauva pyyhkiytyi vanhempiensa käsivarsilta, kun tsunamiaalto tuhosi kylän perjantaina. Eloon jääneet vanhemmat olivat jo varautuneet, että vauvaa ei koskaan löydy. Kunnes ruumiita raunioista siivonneet japanilaissotilaat kuulivat lapsen itkua maanantaina.

Vauva oli kylmissään ja märkä, mutta muuten hyväkuntoinen. Kuinka vauva ei hukkunut aallossa, jää mysteeriksi."


































Koiran ja isännän tunteikas kohtaaminen tuhon keskellä.

"Iäkäs japanilaismies on löytänyt koiransa päiväkausien kadoksissa olon jälkeen. Isäntä oli jo varma nelijalkaisen lemmikkinsä menettämisestä, mutta koira löydettiin kaupungin raunioista elävänä. Lemmikin ja isännän kohtaaminen oli kuvasta päätellen varsin tunteikas."





















Koira kieltäytyy lähtemästä tsunamissa loukkaantuneen koirakaverinsa luota, pysyy uskollisena ystävänsä vierellä. Sittemmin koirat on pelastettu.



Nainen palaa tsunamin pahasti runtelemaan kotiinsa ja löytää sieltä kissansa elossa.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

"Vakava ydinturma uhkaa maapalloa, näyttää todella huonolta."























Näin uutisoi Ilta-Sanomat pari päivää sitten Japanin ydinvoimalan ongelmista ja tätä tasoa ovat olleet pääosin muutkin uutiset, hysteerisiä, kauhukuvia maalailevia ja poliittisten irtopisteiden keruuta toistaiseksi vielä potentiaalisen siviileille vaaraa aiheuttavan ydinvoimalaonnettomuuden varjolla, samaan aikaan kun tuhannet kenties kymmenet tuhannet ovat kuolleet tsunamissa, kyliä/kaupunkeja tuhoutunut, junia kadonnut, kokonainen vesivoimalan pato murtunut ja haudannut 1800 taloa ja ihmisiä alleen. Katastrofi on valtava mutta se ei ole sitä vielä tälläkään hetkellä jäähdytysjärjestelmän vioittumisen vuoksi ongelmissa olevassa alasajatussa ydinvoimalassa. Hyviä ja asiapitoisia linkkejä siitä, mitä Fukushimassa on todella tapahtunut, mitä siellä tapahtuu ja mitä siellä todennäköisesti tulee tapahtumaan: http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65201-mita-fukushimassa-on-tapahtunut http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65360-tilanne-fukushimassa-153 http://bravenewclimate.com/2011/03/13/fukushima-simple-explanation http://bravenewclimate.com/2011/03/15/fukushima-15-march-summary/ Iaean sivu: http://www.iaea.org/newscenter/news/tsunamiupdate01.html Hetkeksi nousseet säteilyarvotkin ovat nyt laskeneet At 00:00 UTC on 15 March a dose rate of 11.9 millisieverts (mSv) per hour was observed. Six hours later, at 06:00 UTC on 15 March a dose rate of 0.6 millisieverts (mSv) per hour was observed. http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-pacific-12749444 http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011031513369792_ul.shtml eivätkä tähän asti vielä kovin korkeita olletkaan, paitsi ihan ydinvoimalan vieressä. Tokiossa mitatut säteilyarvotkin olivat pahimmillaankin 8 kertaa vähäisemmät kuin mitä saa jos matkustaa 12n kilometrin korkeudessa lentokoneella. (5 mikroSv/h: Annosnopeus lennettäessä 12 kilometrin korkeudessa) Myös Tokiossa mitattu korkeampi säteilytaso on laskenut. Miljoonakaupungissa havaittiin pahimmillaan 0,809 mikrosievertin (0,0008 millisievertin) annos. Tokio on 200 kilometrin päässä Fukushiman voimala-alueesta. Neljä tuntia myöhemmin keskiarvo putosi 0,075 mikrosievertiin. Normaali Tokiossa on noin 0,035 mikrosievertiä. Tokion määrät ovat kuitenkin kaukana vaarallisesta. Termit 10-kertainen säteily, radioaktiivinen pilvi ja muut uhkaa maalailevat termit kuulostavat sellaisenaan tosi pahalta, jos eivät tiedä mitä ne oikeasti pitävät sisällään. Uutisoinnin pitäisi olla tällaisissa tapauksissa vastuullista ja tosiasioihin perustuvaa eikä pelkoja ruokkivaa. Herkkiin ja valmiiksi tasapainottomiin ihmisiin disinformatiivisten kauhukuvien maalailu voi vaikuttaa ties millä tavoin. Uudesta Suomestakin luin kahden ihmisen blogia, joilla oli mopo karannut jo kokonaan käsistä puhumattakaan siitä, että Suomessa hamstrataan joditabletteja ja myydään nyt niitä kalliilla jossain Huutonetissä. Vaikka Fukushimassa radiaktiivista vuotoa aiheuttava ydinonnettomuus vielä tapahtuisikin, niin Japani on aivan äärimmäisen kaukana Suomesta, ilman nykyistä tiedonvälitystä emme tietäisi mitään Japanin maanjäristyksestä, tsunamista ja ydinvoimalan ongelmista. (Joka sitä paitsi on 40 vuotta vanha, edustaa vanhaa teknologiaa ja olisi suljettu jo tässä kuussa ja jonka reaktorit silti kestivät maanjäristyksen ja tsunamin, jäähdytysjärjestelmä vain lakkasi toimimasta, kun sähköntulo lakkasi ja tsunami rikkoi dieselkäyttöiset varageneraattoritkin. Muut Japanin 39 ydinvoimalaa selvisivät äärimmäisistä olosuhteista, tsunamista ja maanjäristyksestä).

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Remembering the innocent victims of Itamar










http://cifwatch.com/2011/03/12/remembering-the-innocent-victims-of-itamar/

Juutalaisperheen raaka surma

11.3 perjantaina palestiinalaisterroristit hyökkäsivät Itamarissa Samariassa asuvan juutalaisperheen kotiin ja surmasivat nukkumassa olleet isän, äidin ja kolme lasta (11- ja 4-vuotiaat ja kolme kuukautta vanhan vauvan). Perheen 12-vuotias tyttö jäi henkiin, koska oli leirillä, palatessaan kotiinsa löysi perheensä murhattuna.


http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142840


Arab terrorists murdered five people in a family in the Jewish community of Itamar, in northeast Samaria, around 9 p.m. Friday night.

The only survivors were a 12-year-old girl, who returned from a Bnei Akiva youth group event to discover her parents and three of her brothers and sisters,including a three-month old baby girl, dead in pools of blood, and two younger brothers, who were sleeping a separate room.


Teko oli brutaali, barbaarinen ja edustaa aivan äärimmäistä pahuutta. Miksi länsimaat millään tavoin ovat tukemassa palestiinalaisjärjestöjä ja radikaalia islamia, vaikka varsin hyvin näkevät (jos haluavat nähdä) mitä ovat tukemassa. Palestiinalaisterroristien ainoa päämäärä on Israelin tuho, tähän heitä motivoi islam, koska islam ei hyväksy juutalaisvaltion olemassaoloa. Mitä tahansa myönnytyksiä Israel koskaan tekeekään (kuten Gazan luovuttaminen), nämä myönnytykset aina käännetään Israelia vastaan.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

"Älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua."

Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.

Markus 13:7-8


Mietin Jeesuksen sanoja ja sitä, että 2000 vuotta sitten kun Jeesus lausui sanansa ei ollut mitään nykyaikaista tiedonvälitystä ja reaaliaikaista uutisointia. Hyvä kun saattoi tietää mitä naapurikaupungissa tapahtuu, toisista maista ja maanosista puhumattakaan tai että sama tieto olisi ollut saatavilla suurille määrille ihmisiä samaan aikaan. Samoin sen ajan ihmisten maailmankuva oli tyystin toisenlainen ja paljon pienempi. Jeesus taas antaa laajemman kuvan, sen kuvan mitä voimme seurata nykyisistä tiedotusvälineistä, tiedämme missä soditaan, missä on maanjäristyksiä, missä on nälänhätää.

Jeesus piirtää kuvan juuri tästä ajasta, jota elämme, globaalista ajasta, jossa nykyaikaisen tiedonvälityksen avulla olemme tietoisia siitä mitä eri puolilla maailmaa tapahtuu. Jeesuksen sanat konkreettisesti osoittavat meille, että Jumala näkee ja tietää kaiken.

Japanin maanjäristys ja sitä seuraanneet tsunamit on ollut valtava katastrofi. Muistuttaa taas miten valtavia ovat luonnonvoimat, miten pieni on ihminen, miten heppoisia ovat ihmisen luomat valtavatkin ja nerokkaat infrastruktuurit luonnon edessä. Miksi sitten näin täytyy tapahtua, miksi on valtavia maanjäristyksiä? Sen tietää yksin Jumala.

Haitissa paljon ihmisiä tuli uskoon maanjäristyksen jälkeen, suurta herätystä oli ja on edelleen. Monesti ihminen vasta hädässä huutaa Herran nimeä ja kääntyy Herran puoleen, sillä vain Jeesuksessa Kristuksessa on kestävä perustus ja iankaikkinen turva.

Kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan.

Hepr. 12:27

torstai 10. maaliskuuta 2011

Robbie Seay Band - Crazy Love




You Tuben löytöjä.

Levystä tarkemmin täällä:


Valoa, ilmaa, kuulakkuutta, sopii näin kevään odotukseen.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Rovasti Olavi Peltolan opetusta Ilmestyskirjasta:

Koko teksti täällä. Kannattaa lukea.

Ilmestyskirja on rohkaisuksi kristityille.

Lainaus Olavi Peltolan tekstistä:

Hän tulee

Ilmestyskirjan sanoma keskittyy nimenomaan siihen, mitä Jeesus Kristus tulee pian tekemään: "Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet" (Ilm 1:7).

Lupaus Jeesuksen toisesta tulemisesta toistuu 318 kertaa UT:ssa. Uskontunnustuksemme sanoo sen: "Ja on sieltä a) tuleva b) tuomitsemaan eläviä ja c) kuolleita". Ihmiskunnan historian tärkein tapahtuma on edessäpäin. Sitä tapahtumaa kohden Jumala kuljettaa omaisuuskansaansa Israelia, Jeesuksen seurakuntaa ja koko maailmaa. Se on Jumalan antama maailmanhistorian päämäärä.

Ilmestyskirjan sanoman voimme muotoilla myös Paavalin sanoin: "Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" (1 Kor 15:25-26). Kirjassa seuraamme niitä tapahtumia, joiden kautta jo nyt kaikkea hallitseva Jeesus alistaa vihollisensa jalkojensa alle. Lopulta jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra (Fil 2:11).

Kristuksen tulemus hallitsee kaikkea, se on uskovalle myönteinen ja riemastuttava tulevaisuuden näky. Siksi meille maailman tulevaisuus on valoisa. Tummat varjot ovat kuin hetken kestävä paha uni, kuin pimeä tunneli, jonka läpi nopeasti mennään. Siihen ei pidä kiinnittää päähuomiota. Se mikä on lopullista, on ratkaisevaa. Ja tärkeintä on se, kenellä on todellinen valta.

"Hän tulee" (Ilm 1:7) - siinä koko Ilmestyskirjan riemullinen pääsävel. Toisaalta "hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat". Tämä vaikerointi täyttää ne Ilmestyskirjan näyt, jotka koskevat maata. Taivas riemuitsee, maa vaikeroi! Jeeuksen tulemista julistaa vielä Ilmestyskirjan loppukin: "Tämä on tosi, minä tulen pian." Aamen. Tule Herra Jeesus! (22:20). Hän on hallitseva aina ja ikuisesti (11:15).

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Ps 94:17-19



















Ellei Herra olisi minun apuni, pian minun sieluni asuisi hiljaisuuden maassa. Kun minä ajattelen: "Minun jalkani horjuu", niin sinun armosi, Herra, minua tukee. Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Hamas iloitsee Egyptin vallankumouksesta

http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4038454,00.html

Exiled Hamas chief Khaled Mashaal hailed the sweeping political changes in Egypt, which he said had given the Palestinian people their lives back, in a speech in Khartoum on Sunday.

"Today we are witnessing Cairo returning to its natural state, after it disappeared from that state for a long time," the Palestinian Islamist leader said in a speech broadcast live on Sudanese state television.

"The people in Egypt and Tunisia have given us back our lives," he added.

Mashaal was speaking at the opening of the eighth Al-Quds (Jerusalem) International Foundation conference, being held in the Sudanese capital this year and funded by Iran.

The toppling of Mubarak was celebrated across the Hamas-ruled Gaza Strip, which neighbor Egypt had blockaded since 2007 when the Islamists seized power and ousted the secular Fatah movement of president Mahmud Abbas whose writ is now limited to the Israeli-occupied West Bank.

On Sunday, Mashaal called for reconciliation between Hamas and Fatah based on "jihad", or struggle, against the Jewish state.

"The first step (to liberating Jerusalem from Israeli occupation) is refusal to negotiate with Israel... and to establish a new, reconciled Palestinian position based on jihad," he said.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Tunisia poisti islamistiliikkeen pannasta

Tunisia laillisti tiistaina islamistisen Annahda-liikkeen, joka oli kielletty vallasta syöstyn hallinnon aikana.

Liikkeen johtaja Rachid Ghannuchi palasi tammikuun lopulla 20-vuotisesta maanpaosta.

Ghannuchi perusti Annahdan vuonna 1981 egyptiläisen Muslimiveljeskunnan esimerkin mukaisesti. Kymmeniätuhansia liikkeen kannattajia pidätettiin 1990-luvulla, ja monet pakenivat maasta.

Annahda aikoo osallistua parlamenttivaaleihin. Ghannuchi on kuitenkin kieltäytynyt lähtemästä presidentinvaaleihin, jotka on tarkoitus pitää heinäkuun puoliväliin mennessä.

STT-AFP


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011030113280908_ul.shtml