tiistai 24. marraskuuta 2020

Törkeistä törkein vallankaappaus vaalipetoksen avulla on nyt USAssa menossa

Trump voitti ja oli voittamassa vaa'ankieliosavaltiot päivänselvästi, mutta sitten ääntenlasku keskeytettiin ja alettiin tuottamaan huijauspostiääniä Bidenille. Myös Dominion-äänestysjärjestelmä jolla on kytkökset demokraatteihin siirsi Trumpin ääniä Bidenille. Näin kaikki tapahtui suurin piirtein (teksti Facebookista):

”MITÄ TAPAHTUI?


1) Suurissa Demokraattien hallitsemissa kaupungeissa on aina huijattu - vähän. Tästä ei voi valittaa, koska näin on aina tehty. Demokraatit ajattelevat, että koska kaupunkilaiset ovat laiskoja äänestämään, asiaa on oikeudenmukaista kompensoida lisäämällä saaliiseeen hieman kilo-mummojen kilo-ääniä ("granny farming").


2) Tänä vuonna postiäänestettiin ja tarkoitus oli huijata vähän tavallista enemmän. Vaalipaikkoja ohjeistettiin pitämään Republikaanien vaalitarkkailijat poissa.


3) Trumpin äänisaalis ylitti kaikki odotukset, yli 73 miljoonaa ääntä! (Odotukset olivat kyllä virheellisiä, koska gallupeja tarkoituksellisesti väärennettiin, jotta Bidenin voitto ei näyttäisi niin väärennetyltä.)


4) Yöllä iski paniikki, tarvitaan viellä miljoona hätä-ääntä, jotta Biden voittaa. Lisää Bidenille täytettyjä vaalilippuja tuotiin ääntenlasku-keskuksiin takaovesta keskellä yötä, tarkkailijoiden jo poistuttua nukkumaan. Osa näistä hätä-äänistä oli ehkä ilman kuorta. Useissa oli vain ruksi Bidenin kohdalla.


5) Ennen kun postiäänet voidaan ottaa laskentaa, pitää äänestäjien luettelosta tarkistaa, että henkilö on tilannut postiäänen, varmistaa että kuoressa oleva allekirjoitus on sama, kuin tietokannassa ja että henkilö ei ole jo äänestänyt. Jos tiedot täsmäävät, avataan ulkokuori ja nimetön sisäkuori siirretään laskettavien äänten pinoon. Yleensä tämä tehdään jo ennen vaalipäivää.


Jotta hätä-äänet voitasiin laskea ja äänten määrät täsmäisivät, piti hätä-äänet merkitä jollekin äänestäjälle. Jos kuoressa oleva nimi oli jo äänestänyt, merkittiin äänestäjäksi listalta löytyvä seuraava nimi. Samoin toimittiin, vaikka kuoressa ei ollut nimeä lainkaan, tai vaalilippu tuli ilman kuorta. Tämän seurauksena useat jo kuolleet henkilöt merkittiin äänestäneiksi.


6) Edes kymmenet tuhannet väärennetyt hätä-äänet eivät nostaneet Bideniä voittajaksi. Äänisaalista piti vielä korottaa työntämällä samoja vaalilippuja useita kertoja ääntenlasku-skanneriin. Seurauksena oli, että ääniä kertyi enemmän, kuin vaalipiirissä oli paperisia vaalilippuja. Esimerkiksi Detroitissa vaalilippujen määrä oli van 73% annettujen äänien määrästä. Myös äänestysvilkkaus nousi ennennäkemättömiin lukuihin. Wisconsinissa 89,3% äänioikeutetusta kävi äänestämässä. Joissain vaalipiireissä äänestysvilkkaus nousi kahteensataan prosenttiin.


Todisteita huijauksesta löytyy äänimäärien tilastollisesta analyysistä. Osa petoksista paljastuisi äänten tarkistuslaskennassa. Fyysisenä  todisteena ovat ehkä valokopioidut vaaliliput. Tämä olisi ollut helppo estää painamalla aitoon vaalilippuun joku pläntti väriä. (Kaikki väri-printterit tulostavat paperille lähes näkymättömän piste-koodin joka identifoi printterin.)


Tutkisin tilastollisesti myös postitse äänestäneiden listoja. Jos äänestäneet esiintyvät peräkkäisinä ryppäinä, on se merkki petoksesta.”


***


Globalistien ja liberaalien valtamedia, Suomen valtamedia mukaanlukien ja Facebook ja Twitter on ihan valjastettu tähän vallankaappaukseen mukaan ja häikäilemättömästi propagoivat Bideniään jonain presidenttinä, vaikka oikeusprosessit on ihan kesken. Sensuuri on todella rajua, koska kyseessä on vallankaappaus. Trumpin twiittejä on sensuroitu kokonaan ja hänen tiedotustilaisuuksiaan katkaistu. Itse en seuraa liberaalia valtamediaa enää ollenkaan, ihan on törkeistä törkein propagandamedia ja onneksi on muita vaihtoehtomedioita ja Twitterin tilalla esim Parler, jota ei sensuroida. 


Näistä allaolevista kuvistakin näkee, kuinka Trump oli voittamassa ja mahdotonta oli noista asetelmista Bidenin enää nousta, mutta huijauspostiäänillä onnistui, siksi siellä kuolleetkin äänesti. Ja samoin se että äänestysprosentit paukkuu yli sadan, Biden yhtäkkiä saa jostain yli 130 000 ääntä kun kukaan muu ei saa ja se että äänestäneitä on paljon enemmän kuin äänioikeutettuja tai se että ennen vaalia ennätysmäärä yli 90-vuotiaita rekisteröityi äänestäjiksi  kertoo suuresta ja valtavasta vaalipetoksesta. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti