maanantai 16. toukokuuta 2011

RISTI ON VOITON MERKKI

Ote teologian tohtori Kaarlo Jalkasen viimeisestä haastattelusta KOKOnainen-lehdestä vuodelta 2006.


Meillä suomalaisilla on kaksi merkittävää kansallista tunnusta, siniristilippu ja Suomen leijonavaakuna.

Historia kertoo, että 300-luvulla Rooman keisari Konstantinus Suuri oli ennen ratkaisevaa sotataistelua nähnyt taivaalla tulisen ristin, jonka ympärillä oli kirjoitus: Tässä merkissä olet voittava.

Näky teki häneen niin valtavan vaikutuksen, että tuo mahtava pakanahallitsija suopeaksi.

- Siniristilippumme kertoo siitä, että me olemme aina halunneet elää kristittyinä.

Esivanhempamme ovat turvautuneet Jumalaan ja rukoilleet Hänen apua erityisesti sotien aikana.

- Jumala kuuli rukouksemme ja Hänen ansiostaan saimme säilyttää itsenäisyytemme. Sodasta selviäminen oli valtava Jumalan ihme.

- Meillä suomalaisilla on myös maailman hienoin vaakunatunnus ja tämä meidän kannattaa selvästi tiedostaa, sillä Jumalalla on varattuna meille ainutlaatuinen tehtävä. Vaakunan hengellinen symboliikka on profetaalinen, ja se on hämmästyttävän selkeä ja voimakas. Siinähän on kuvattuna kruunupäinen leijona.

- Hän on Juudan jalopeura, josta Ilmestyskirja 5:5 sanoo: ”Älä itke, Leijona Juudan sukukunnasta on voittanut”. Juudan jalopeura on Kristus-kuningas. Hän on voittaja ja kuningas, koska Hän on vuodattanut pyhän verensä Golgatalla. Siksi Hänen taustavärinsä on punainen.

- Hän hallitsee ja toimii Jumalan Sanan avulla, siksi Hänellä on oikeassa kädessään kaksiteräinen miekka, joka on Jumalan Sana (Hebr. 4:12).

Hän on Totuuden Kuningas ja tallaa jalkoihinsa saatanan valheen, käyrän sapelin joka kuvaa saatanan vääristelyä.

- Pyhä Henki on Kristus Kuninkaan edustaja täällä maan päällä. Vaakunan punainen tausta kuvaa myös Pyhän Hengen tulta ja yhdeksän ruusuketta kuvaavat yhdeksää armolahjaa ja Hengen hedelmiä.

- Jumalalla on varattuna Suomelle suuri ja ainutlaatuinen tehtävä.

Olemme idän ja lännen välissä. Jeesus ei ole vain Jumalan Karitsa, Hän on - Ja Jumala ei halua että olemme rähmällämme sen kummemmin Brysseliin kuin Moskovaankaan päin !Hän haluaa että me kumarramme yksin Häntä ja tunnustamme Hänet Kuninkaaksemme. Tätä varten Hän on varjellut meitä Ja Hän haluaa tehdä meistä suomalaisista leijonakansana sen sijaan, että hukumme synteihimme ja moraalittomuuteemme.

Oletko muuten nähnyt Jerusalemin kaupungin vaakunaa? Siinäkin on leijona ja vaakuna muistuttaa muutenkin leijonavaakunaamme!

7 kommenttia:

  1. Juu, Jerusalemin kaupungin vaakunassa on merkittävää samankaltaisuutta Suomen leijonavaakunaan verrattuna.

    VastaaPoista
  2. It all makes sense...! Wikipedian artikkelissa Suomen vaakunasta sanotaan esim., että "yhdeksän hopeista heraldista ruusua eivät kuvaa mitään, vaan ovat vain täytteenä".

    Kaikki, minkä varaan ja päälle aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet, tämä sukupolvi kieltää ja repii pois. Rukoillaan Suomen kansan puolesta. En tiedä mitä pitää tapahtua, että me vielä lankeaisimme polvillemme Jumalan pyhyyden edessä.

    VastaaPoista
  3. Tirtsa ja Viluinen:

    Suomen, Jerusalemin ja Israelin lipun yhtäläisyydet ja niiden ja leijonavaakunan hengellinen merkitys on aika hätkähdyttävä. Etenkin kun Israelin lippu luotiin vasta Suomen lipun jälkeen. Mutta maailma on tietysti sokea näille, vain Pyhä henki voi avata silmät näkemään.

    Ruusukkeista, jossain vaiheessa oli selitys, että tarkoittaisivat maakuntia, mutta ainakaan maakuntia ne eivät tarkoita, koska Kustaa Vaasan aikainen Suomi ei edes ulottunut Tamperetta pohjoisemmaksi. Sitten kun ei ole keksitty mitään tilalle kirjoitetaan, että ne eivät tarkoita mitään, vaikka heraldiikassa jos missä mikään ei ole vailla merkitystä. Se että tarkoittaisivat Pyhän Hengen armolahjoja on tietenkin vain yksi tulkinta, mutta minusta ihan hyvä tulkinta. Koska vaakunantekijää ei ole haastateltavissa enää :), jää arvoitukseksi mitä ne lopulta tarkoittavat.

    Kaikelle ei ole olemassa selitystä, koko Suomen vaakunan leijonan alkuperä on aika arvoituksellinen ja sitä ei tarkkaan tunneta, mutta Jumala tuntee ja tietää. Ylipäätään nämä valtiolliset symbolit ovat aika kiinnostava juttu hengellisessä mielessä, Leo Meller on niihin useasti viitannut, pitäisi tutustua tarkemmin. Aion postata vielä pari aiheeseen liittyvää kirjoitusta lisää ja sitä mukaa kun niitä löydän. Minuakin tämä aihe kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
  4. Vaakunahedalriikka ei tietenkään ole mitään 'sinnepäin', vaan aina on oleva selitys.
    Itse olen kuullut, mutta en väitä todeksi, seuraavaa: ruusukkeet olisivat yhdeksän eri Israelin heimoa.
    Jotain tärkeää ne joka tapauksessa ovat.
    Ruusuhedalriikka ainakin tarkoittaa tätä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusu_%28heraldiikka%29

    VastaaPoista
  5. Oho, nyt meni r:t ja d:t sekaisin, piti olla heraldiikka.

    VastaaPoista
  6. Totta, heraldiikassa jokaisella osalla on vahva merkitys, joiden symboliikkaa periytyy todella kaukaa. Hassua, että edes väitetään, että heraldiset ruusukkeet olisivat vain koristeina.

    VastaaPoista