perjantai 20. toukokuuta 2011

Lapsuuden elokuvaelämys: Charles Laughton: The Night of the Hunter (1955)

 

Suomennettuna Räsynukke. Katselin tämän joskus lapsena, elämys oli silloin voimakas, edelleen vaikuttavimpia elokuvia mitä olen koskaan nähnyt. Pääosassa oli paha saarnaaja, eksyttäjä, joka sai sanoillaan ihmiset lumoihin, mutta oli susi lampaiden vaatteissa. Hänen toisessa kädessään luki Love ja toisessa Hate. Mutta elokuvan lapset eivät eksyneet ja osasivat varoa häntä, koska näkivät saarnaajan läpi ja mikä hän todellisuudessa on. Nykyään kun kaikenmoiset ateistit ja muut elävän Jumalan kieltäjät ja epäjumalien palvojat ovat vetäneet papin kaavun päälleen, hahmo ei tunnu enää edes kovin kaukaa haetulta. Silloin kun elokuva valmistui (1955) se oli sitä, elokuvaa seurasi arvostelumyrsky ja ohjaaja ei koskaan enää tämän jälkeen tehnyt elokuvia. Lapsen viaton mieli näkee valheen läpi, ehkä siksi Jeesus kertoo, että Jumalan valtakunta on lastenkaltaisten. Mitä on lapsenkaltaisuus, ehdotonta luottamusta, uskoa, rakkautta Jumalaan ja siitä seuraavaa totuudessa elämistä. Mitä lähempänä pysymme Jeesusta ja Jumalan sanaa, sitä suurempi suoja on kaikenlaisia valheita ja eksytyksiä vastaan.

2 kommenttia:

  1. "Mitä lähempänä pysymme Jeesusta ja Jumalan sanaa, sitä suurempi suoja on kaikenlaisia valheita ja eksytyksiä vastaan." -- Amen!

    VastaaPoista
  2. Jeesus itse meille opettaa miten tärkeää on tuntea kirjoitukset:

    Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa? Mark 12:24

    Ja Paavali kuinka juuri ne eksyvät ja uskovat eksytyksen, jotka eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidaksensan pelastua. 2. Tess. 2

    Rakkaus totuuteen = Jeesukseen Kristukseen ja Jumalan sanan tunteminen ja Pyhä Henki, Totuuden Henki johdattamassa kristittyä yhä syvempään Jumalan sanan tuntemiseen. Siinä kristittyjen iankaikkien suoja eksytystä vastaan. Raamattu on maailmanhistorian käsikirjoitus, jo aikojen alussa luotu, jokaisen uskovan kartta ja kompassi tässä pimenevässä ajassa.

    Amen ja Kiitos Jumalalle tästä valtavasta lahjasta.

    VastaaPoista