sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Miksi ev.lut. kirkko antaa harhaanjohtavaa signaalia?

Suomen lain mukaan ev.lut kirkolla kuten muilllakin kirkkokunnilla ja uskonnollisilla  yhdyskunnilla on täysi oikeus palkata työntekijät vakaumuksensa mukaan. Laki antaa tähän erityisoikeuden. Miksi ihmeessä sitten kirkko on maalannut itsensä nurkkaan ja väittää, että maallinen laki olisi jotenkin kirkon omien käytäntöjen yläpuolella vaikka se ei ole. Eihän kukaan nyt voi kuvitellakaan, että jonkun islamilaisen yhdyskunnan olisi pakko palkata joku naisimaami, jotteivat vain syrjisi ketään, miksi sitten ev.lut kirkon pitäisi olla jotenkin eri asemassa kuin muut kirkot ja uskonnolliset yhdyskunnat?

Tässä erittäin hyvä kirjoitus aiheesta:

Suomen Lähetyshiippakunta: Syrjintää vai kirkollista liikkumavaraa


Lainaus:

Eli kysymys kirkon työntekijöiden rekisteröidyistä parisuhteista on kirkon tai muun uskonnollisen toimijan omissa käsissä huolimatta siitä, että kirkossa ajetaan tiettyjä teologisia näkemyksiä vetoamalla juuri (puutteellisesti selvitettyyn) yhdenvertaisuuslakiin, joka siis sallii erilaisen kohtelun myös palvelussuhteissa.
Toinen asia on se, että nämä Askolat ja Mäkiset tekevät aivan suunnatonta hallaa tällä homointoilullaan Suomen ev.lut.kirkon ekumeenisille suhteille. Luterilaisessa maailmankonferenssissakin oltiin erittäin huolissaan Suomen kirkon kehityksestä puhumattakaan Suomen ev.lut kirkon suhteista ortodoksiseen ja katoliseen kirkkoon, jotka vaarantuisivat aivan totaalisesti. Mutta ehkä sitten Suomen kirkko haluaa väen väkisin eristää itsensä muista kirkoista! Mutta miksi meidän tavallisten suomalaisten kirkkouskovaisten pitää maksaa siitä sellainen hinta vain koska joillakin liberaaleilla, jotka eivät edes kirkosta tähän asti ole perustaneet on pakkomielle saada vihkiä homot ja rinnastaa homojen liitto avioliittoon, jotka ovat 2 täysin eri asiaa.

Tavallisena kirkkouskovaisena en vain voi ymmärtää ollenkaan, kuinka jotkut pääkaupunkiseudun liberalit ja vihreät saavat ohjata kirkkolaivamme kokonaan karille. Mitä meille tavallisille kirkon jäsenille sitten tapahtuu, mitä niille kaikille iäkkäämmän sukupolven edustajille, joille kirkko on ollut koko elämä sitten tapahtuu, kun kirkkomme halutaan tämän sateenkaarijengin toimesta välttämättä muuttaa joksikin homoja vihkiväksi homokirkoksi, kirkon irvikuvaksi, joita on jo maailma täynnä ja jotka ovat toinen toistaan irvokkaampia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti