maanantai 6. tammikuuta 2014

Hyvää loppiaista

Katolisessa, luterilaisessa ja anglikaanisissa kirkoissa, sekä muissa länsimaisissa kirkoissa, jotka noudattavat kirkkovuoden kalenteria, loppiaista vietetään itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Monissa maissa sitä nimitetäänkin kolmen kuninkaan juhlaksi. Se on omistettu myös lähetystyölle.

Ortodoksi.net kertoo itämaan tietäjistä seuraavaa

"Matteuksen evankeliumi on ainoa Raamatun evankeliumeista, jossa idän tietäjät mainitaan. Raamatussa ei sanota tietäjien lukumäärää, mutta se on aiheesta syntyneissä tarinoissa muovautunut kolmeksi muun muassa lahjojen (kulta, mirha, suitsuke) sekä kristillisen numerosymboliikan mukaan. Siksi heitä usein nimitetään myös kolmeksi kuninkaaksi tai kolmeksi viisaaksi mieheksi. Pieniä viittauksia asiaan löytyy myös Vanhan testamentin puolelta, kun siellä mainitaan lahjoja tuovia kuninkaita (Jes.60:6 ja Ps.72:10). Raamatusta ei löydy viitteitä tietäjien kuninkuudesta ja useiden tutkijoiden mukaan he lienevätkin olleet persialaisia filosofeja tai tähtitieteilijöitä. Alkuperäinen kreikkalainen teksti tietäjistä: μαγοι απο ανατολων (magoi apo anatolon) tarkoittaa enemmänkin taikuria tai velhoa, magia, joka saapuu idästä.

Matteuksen evankeliumin mukaan tietäjät kunnioittivat vastasyntynyttä lasta Messiaana, juutalaisten kuninkaana ja veivät Jeesus-lapselle kultaa, mirhaa ja suitsuketta – tuon ajan arvokkaita ja kuninkaille kuuluvia lahjoja.

Tietäjät on myös myöhemmissä tarinoissa nimetty, etenkin ns. apogryfiset evankeliumit ovat olleet tässä apuna. Heille on annettu nimet: Kaspar (maalauksessa suitsukkeen tuoja), Melchior (kullan tuoja) ja Baltasar (mirhan tuoja). Nämä nimet löytyvät jo vuodelta 555 peräisin olevasta eräästä ravennalaisesta maalauksesta."

Itämaan tietäjät

Ortodokseille puolestaan Loppiainen teofania, on Vapahtajan kasteen juhla.


"Raamatun mukaan Jumala ilmestyi kolmiyhteisenä Jeesuksen kasteen yhteydessä, jossa Jeesusta kastettaessa (Poika) taivaasta kuului ääni ”Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt” (Isä) ja Pyhä Henki ilmestyi kyyhkysen muodossa. Nimi epifania tarkoittaa valon juhlaa, valon juhla eli oikean uskon ja tiedon valkeuden antamista ihmisille.

Teofanian karjalankielinen nimitys on Vieristä, sanasta risti, koska silloin ortodoksisessa kirkossa toimitetaan niin sanottu suuri vedenpyhitys upottamalla risti kolme kertaa veteen ja rukoilemalla, että Pyhä Henki pyhittäisi veden. Tämä vihkiminen tapahtuu yleensä joen tai järven rannalla, mikäli siihen on mahdollisuus. Vedenpyhitys on muistutus Jeesuksen kasteesta. Teofania on yksi ortodoksisen kirkon 12 suuresta juhlasta, ja se on pääsiäisen ja joulun ohella vanhin kristillisistä juhlista.

Ortodoksinen kirkko järjestää Venäjällä loppiaisena perinteisen kastautumis-seremonian, johon osallistuu vuosittain miljoonia venäläisiä. Jäähän tehdään ristin muotoinen avanto nimeltään "Jordan" (ven. Иордань), johon ihmiset kastautuvat päätä myöten kolme kertaa keskiyön aikaan. Tämä tarkoittaa isän, pojan ja pyhän hengen nimeen ja se muistuttaa Jeesuksen kastautumisesta Jordan jokeen. Avantoon laskeudutaan useimmiten rappusia pitkin, mutta lapsia kastettaessa vanhemmat voivat kastaa lapset käsistä kiinni pitäen. Useilla venäläisillä on vahvoja uskomuksia pyhän veden vaikutuksista. Veden uskotaan parantavan ja ehkäisevän sairauksia koko vuoden."

Lisää teofaniasta täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti