Kaupunki oli jakautunut kahteen osaan, oli sellainen pelastuneiden tai pelastukseen menossa olevien puoli, jossa oli tunnelma kuin sunnuntaisena syksyisenä iltapäivänä, rauhallinen ja kiireetön.
Mutta toinen puoli kaupungista oli oikea downtown, pimeä, synkkä, savuinen, kaaottinen, oli kuin siellä olisi raivonnut sisällissota. Siellä oli kaikki ne pelastumattomat sielut.
Mutta se ei ollut vielä lukkoonlyöty taivas ja helvetti. Teimme matkoja sieltä rauhan puolelta sinne pimeän alakaupungin puolelle, pyrimme pelastamaan sieltä ihmisiä. Eräs raihnainen mies makasi siinä maassa ja julistin hänelle evankeliumia: Vain Jeesus Kristus voi pelastaa sinut, anna elämäsi Jeesuksen käsiin. Jotenkin sain voimaa siihen tehtävään ja sanoa niitä sanoja (puhuin aika pitkään siinä hänelle) aika painavasti, tuntui kuin se olisi ollut joku aivan eri ihminen niitä sanoja hänelle sanomassa kuin minä.
Mutta jotenkin muuten minulla ei ollut niin suurta hätää niistä ihmisistä kuin olisi pitänyt olla...ja siltä minusta tuntuu koko ajan, vaikka he oikeasti olivat tosi hädässä. Mutta emmehän me itsessämme voikaan ketään pelastaa, olivat tunteemme mitkä tahansa, oli meillä miten kova hätä sieluista tai ei, pelastuksen voima on evankeliumissa. Siksi tulee julistaa evankeliumia.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Joh 3: 16-18
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti