"Hän sanoi: "Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen". Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä.
Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä.
Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle. Ja katso, hänelle puhui ääni ja sanoi: "Mitä sinä täällä teet, Elia?"
1 Kuningasten kirja 19: 11-13
Jumala ei puhunut Elialle myrskytuulessa, vaan hiljaisessa tuulenhyminässä.
Vaikka Jumalalla on koko universumin voimat käytössä viestiensä välittämiseen, Jumala sittenkin haluaa puhua meille ja puhutella meitä usein vasta jossakin hyvin hiljaisessa, arkisessa ja vähäisessä, jos vain osaamme jäädä kuuntelemaan, ensisijaisesti Jumala tietenkin puhuu sanassaan.
Jeesus myös sanoo, että taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, pienin kaikista siemenistä, mutta josta kasvaa lopulta puu, joka on suurin kaikista puista. Taivasten valtakunta kasvaa koko ajan, ei ehkä siellä missä on suuret areenat ja suurin pauhu, suurin voima, kuten joskus kuvitellaan, eikä ehkä sielläkään minne toivotaan valtavaa herätystä, vaan ehkä se on koko ajan kasvamassa keskellämme, hiljaisuudessa, pienessä mittakaavassa, näkymättömyydessä, yksilötasolla, yksi toisensa jälkeen etsii Jumalaa ja löytää, itse uskon näin. Vain Jumala näkee koko kuvan, me vain pienen pieniä sirpaleita siellä täällä.