Mary did you know?

*

Jouluyönä

Jouluyö on kaunein, kiire ja hössötys on ainakin hetkeksi ohi. Kävin koiran kanssa ulkona ja rauha oli käsinkosketeltavaa. Oikeastaan ei mitään muuta kaipaakaan kuin rauhoittumista ja hiljentymistä, jos osaisi aina elääkin niin, että olisi rauha, selkeys ja tasapaino ja niin, että se heijastuisi ulospäinkin, ei mitään stressiä ja suorituspaineita, joita joulunviettokin on niin paljon täynnä, vaikka ei haluaisi. Kävely jouluyössä lumisen maiseman keskellä saa katseen hakeutumaan kauemmas, taivaalle, siihen mikä on kaikkein tärkeintä, siihen mistä saa voimaa ja valoa jokaiseen päivään, valoon pimeyden keskellä, joka kirkkaana loistaa. Minä tiedän, että se valo on, vaikka en aina näkisikään sitä, koska kuitenkin olen nähnyt sen.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. (Jesaja 9:1,5)

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
- -
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta,
jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1: 1-5, 14)

Virtuaalimaatilaa ja unia

29.11.2009












6.12.2009












10.12.2009












12.12.2009














Tämä hiukan surrealistinen postaus ei liity mitenkään jouluun :)

Viime aikoina kaiken jouluun tekemisen liittyvän ohessa olen edelleen hoidellut pientä Farmvillen virtuaalimaatilaani, en ole vieläkään kyllästynyt hankkimaan sinne uusia rakennuksia ja laajentamaan sitä ja järjestelemään aina uudelleen ja uudelleen ja miettimään mitä seuraavaksi ostaisi. Mukavaa on myös pelin sosiaalinen luonne, voi lähetellä lahjoja naapureille, paraikaa lähetellään lahjoja joulukuuseen, joka kasvaa lahjojen määrän mukaan ja lahjat saa avata 24.12.


Ehkä tästä syystä näin sangen virtuaalisen unenkin 1.12.

Olin talossa ja yhtäkkiä puhkesi rankkasade. Taivaalta satoi ensin oranssimustia ötököitä ja sitten punasinisiä pienen sotamiehen näköisiä lego-ukkoja. Kaikki nämä kolisivat alas niin, että pelkäsin ikkunoiden menevän rikki. Sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, lähdin ulos, ulkona paistoi aurinko ja koko maa oli vesiuomien peitossa. Veden seassa uiskenteli monivärisiä kaloja, jotka etsivät syötävää. Näin sapelin muotoisen kalan maahan pudonneena nokka edellä, se oli kuin maahan isketty miekka, se oli unessakin miekkakala.

Sitten uneen tuli uusi käänne. Miehen veljien vaimot olivat käyneet Oulujärvellä soutelemassa, olivat lähdössä taas ja kutsuivat minutkin mukaan. Jonkin matkaa soudettuamme järvellä yhtäkkiä edessä aukeni jotain todella upeaa. Näin edessä saaren ja laguunin, vesi oli uskomattoman kirkasta ja turkoosinvihreää, saaren rannassa kasvoi puita, jotka olivat aivan valtavia 50-60 metrisiä, ne olivat täynnä koloja, joihin linnut olivat pesineet. Soudimme hiljaa puiden ohi ja olin aivan sanaton ja ihmetystä täynnä, kaikki oli niin upeaa. Näin että puiden takana oli paljon rakennuksia, ne olivat uusia rakennuksia, mutta saari oli kuitenkin vielä asumaton, ihmisiä ei näkynyt, ihmettelin sitä.

Tuntui tosi hienolta nähdä näin elämyksellinen uni, unessakin näky salpasi hengen.

Hauska sattuma oli, että seuraavana päivänä Farmvillen lahjalistaan ilmestyivät lahjaksi annettaviksi punasiniset pienen tinasotamiehen näköiset ukot.

Elämän kauneus ja rikkaus/Beauty of Life

kiteytyy tässä kohtauksessa niin hyvin.

My favourite scene in this movie.

Who am I?

Joululahja Romanian/Moldovan lapsille

Sain tänään vietyä paketin Operaatio Joulun Lapseen, jossa kootaan paketti Romanian ja Moldovan lapsille: sairaaloihin, orpokoteihin, katulapsille ja köyhien perheiden lapsille. Kerran aikaisemmin olen osallistunut pari vuotta sitten ja tänä vuonna toisen kerran.

Tosi mukavaa oli koota pakettia ja ajatella sitä tuntematonta pientä lasta, joka paketin saa. Näillä lapsilla kun ei ole mitään, suurin osa ei ole koskaan saanut minkäänlaista lahjaa.

Ensi kerralla pitää valita vain vähän pienempi pehmolelu, koirulin sain juuri ja juuri mahtumaan pakettiin :) Kaiken muun tarvittavan (pehmolelun lisäksi) sain kuitenkin pakettiin: yöpuvun, lapaset, villasukat, pipon, shampoon, saippuan, hammastahnan ja -harjan, hiusharjan, värityskirjan + väriliidut ja karkkipussin (pehmeitä karkkeja), lisäksi laitoin vielä sukkahousutkin mukaan.

Matkalla kaupunkiin

Tällä kertaa kävelin ja tie kaupunkiin vei läpi idyllisen puutaloalueen. Nyt, kuten aina askeleeni hidastuivat talojen kohdalla ja jäin haaveilemaan miten onnellinen sitä olisikaan, jos saisi asua pienessä puutalossa, jouluna saisi aina asetella jouluvaloja ruutuikkunoihin ja pihapuihin, lyhtyjä ja jäälyhtyjä pihalle. Elämänmenokin näytti puutaloalueella verkkaisemmalta, juuri sellaiselta sopivalta elämisen tahdilta.

Variskin näytti onnellisemmalta.

Viime aikoina on ollut paljon mielessä huolestuneita ajatuksia tähän epidemiaan liittyen. Mutta sitten kun kääntää katseensa taas valoisimpiin asioihin huoli ja murhe kaikkoavat. Mikään mitä meille tapahtuu ei tapahdu sattumalta ja siihen voi luottaa, sen tajuaminen antaa sisäisen rauhan tunteen. Jeesuskin sanoo:

Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.

Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut! Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta?

Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset! Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan.

Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa.
Luukas 12: 24-31

Kätketty päivä

Löysin tämän Anja Raiton kirjoittaman runokirjan Kajaanista kesälomamatkalla paikalliselta kirpputorilta, maksoi hyvin vähän. Kirja on julkaistu vuonna 1945 ja kirjan ensimmäisellä sivulla on omistuskirjoitus: Lehtori Hellin Rimpiläiselle, ystävällisin tervehdyksin tekijä.

Runot ovat surumielisiä, mutta lohduttavia ja toivoa antavia, olen lueskellut niitä ja minusta tuntuu, että olen löytänyt aarteen.

Kaksi runoa kirjasta, nimiruno ja eräs toinen.

Kätketty päivä

Viisas jos oisin ja väkevä,
meren ylitse näkevä,
yli kuohuvan veen,
missä mainingit valtoimenaan
tuovat tuskaa kuoleman maan
ihmisen sydämeen.

Pieni vain olen ihminen,
rannalla seison nyyhkien,
aaltoja, usvaa nään,
saavuta sädettä päivän ei
silmäni, kuohut sen korkeat vei,
totuin jo pimeään.

Käteni kahlittu voimaton,
salaisen murheen vanki on,
miten ne nostaa voin
ojentaakseni iloiten
kohti kuultoa pilvien,
kajoa päivänkoin.

Kerran, kun mainingit lepoon saa,
aurinko rantoja armahtaa,
tyyntyvät tummat veet,
Laupias, sydämen kiusatun
otatko Isänkäteesi Sun,
voimakkaaksi mun teet?

Silloin jos saisin nähdä sen,
tyvenen meren ja valkeuden
yllä heräävän maan,
pisarain lailla valunut pois
päivistä näistä ei silloin ois
tuokio ainoakaan.

Kuvanveistäjä Enea

Olen yksinäinen ja köyhä,
olen etsijä levoton,
ja ihmisten halveksima
mun vuorimajani on.

Mut sittenkään tätä osaa
en vaihtaisi mihinkään,
tämän matalan katon alla
joka päivä taivaan nään.

Joka aamu, kun talttaan tartun,
unet yön kun muodon saan,
olen hehkussa auringon liekin
hyvin lähellä Jumalaa.

Kun käteni kuumeisesti
saa valmiiksi marmoripään,
mä kauneuden uuden ihmeen
jo sieluni silmin nään.

Joka ehtoo, kun lepoon vaivun
ja hurmio laukeaa,
olen tähtien kimmelteessä
hyvin lähellä Jumalaa.

Korkealla

Tuuli koleutta kantaa
kuurassa on pihamaa
sydän tutkii taivaanrantaa
joko rauhoittua saa

Joko pilvet tuovat lunta
joko kestää järven jää
voiko viimein luomakunta hetkiseksi levähtää

Korkealla yllä vuorten Jumala on ikuinen
korkealla kuullaan kaikki rukoukset ihmisen
kiittää Luojaa aamun kajo
kiittää tähtikirkas yö
tähän hetkeen voiman annat
tänään riittää ristin työ

Epäilinkö hetkeäkään
jäinkö tuhkaan katsomaan
oli turhaa pelko kaikki
Herra palvoo omiaan

Hänen kädessään on aika
kierto kuun ja auringon
Hänen voimastaan saa voiman uupunut ja avuton

Korkealla yllä vuorten Jumala on ikuinen
korkealla kuullaan kaikki rukoukset ihmisen
kiittää Luojaa aamun kajo
kiittää tähtikirkas yö
tähän hetkeen voiman annat
tänään riittää ristin työ

Saila Seurujärvi - Korkealla

Tämä kappale soi radiossa usein, kun kuljemme koiran kanssa illalla ulkona ja on tähtikirkas yö. Minulle yksi tärkeimpiä kappaleita.

Sidottu/vapaa

Näin lähes peräkkäisinä öinä kaksi hyvin mieleenpainuvaa unta. Unissa oli hyvin voimakas tunne, en ole nähnyt sellaisia aikoihin. Ensimmäistä voi kutsua painajaiseksi, vaikka en ollut peloissani lähinnä uni oli epämiellyttävä, mutta toisen unen jälkeen taas olin hyvin hyvin onnellinen.

1. uni 15.10.

Näin unta, että meillä oli työhuone piharakennuksessa, tilava ja oikein hyvä työhuone. Menin työhuoneelle ja ajattelin ensin keittää kahvia, mutta huomasin, että jääkaapissa oleva maito oli vanhentunut 30.8 ja lähdin takaisin kotiin hakemaan tuoretta maitoa.

Olin unikotimme (koti ei muistuttanut omaa kotiani) keittiössä ja haistoin etikan hajua, minusta alkoi tuntua, että kotonamme on joku vieras. Samassa keittiön sinertävä lasiovi (oikeassa keittiössämme ei ole sellaista ovea, enkä sellaista ovea ole kyllä missään nähnyt) paiskattiin kiinni ja tunsin kuinka joku painautui sitä vasten, eikä päästänyt minua ulos. Tunsin olevani tosi sidottu. Työnsin kaikin voimin ovea auki, kunnes se viimein aukeni ja näin kuinka olohuoneessa juoksi läpikuultava hahmo, ei se ollut ihminen vaan jokin henkiolento, sen tajusin.

Rukoilin Jeesus auta, Jeesus auta koska tiesin, että vain Jeesuksen nimi olisi ainoa ase näitä pimeitä henkivaltoja vastaan ja siihen heräsinkin, mutta uni kuitenkin jatkui vielä hetken. Hahmo muuttui näkyväksi, hän oli nuori vaaleahiuksinen teini-ikäinen poika, joka oli pukeutunut hip-hoptyyliin, pojalla oli vaaleanharmaa huppari ja mustat verkkarit. Hän katsoi minuun ja lähti ovesta ulos.

Minua jäi vaivaamaan, että miksi se olento oli teini-ikäinen poika. En tunne ketään teini-ikäisiä poikia, en kyllä teini-ikäisiä tyttöjäkään.

2. uni 17.10.

Näin unta, että voitin lotossa 2.4 miljoonaa, vaikka en ollut edes lotonnut. Joku toinen ihminen oli tehnyt lottorivin minulle. Näin lehtileikkeenkin, jossa haastateltiin ihmisiä, jotka olivat tehneet lottorivin lahjaksi jollekulle.

Rahat ilmestyivät tililleni ja en voinut uskoa näkemääni, kun tiliotteessa oli tuo pitkä summa: 2 400 000. Ajattelin, että nyt saamme kaikki velkamme maksettua, talon ostettua, vähän matkusteltua ja silti rahaa jää vielä ruhtinaallisesti, niin iso summa se oli. Olin aivan ymmyrkäisenä onnesta, unessa jotenkin tajusin, että se oli vain unta, mutta silti se tuntui aivan todelta. Kun heräsin olin vieläkin onnellinen, oli niin helpottunut ja huojentunut olo. En ollut edes pahemmin pettynyt, että se olikin vain unta, olin kokenut sen oikeasti.

Unien teemat koskettivat toisiaan, toisessa unessa olin sidottu ja toisessa vapaa. Kirjoitin unet tänne, koska molemmat unet jäivät minulle arvoitukseksi vaikka suurin piirtein tajuan mistä niissä oli kyse.

Behold

Tänään kuulin radiosta taas tämän kappaleen, kaunis kappale. Ainoa versio, jonka löysin.

Gertrude Kasebier (1852-1934) Road to Rome 1903

Kuva tuo mieleeni unen, jonka näin monta vuotta sitten ja jonka tunnelman kirjoitin ylös. Kuvassa ei ole kirkkaana hehkuvaa aurinkoa puiden takana kuten unessa, mutta puut ovat samanlaisia ja tie muistuttaa jokea ja kuvassa on lapsi. Siinäkin unessa jonka näin oli lapsi, täynnä riemua ja iloa, lapsi kosketti minua ja se ilo tarttui minuun ja heräsin täynnä iloa, sen muistan. Vähän kuin olisi saanut kosketuksen omaan sisäiseen lapseensa, siihen joka iloitsee aina ja jolla ei ole huolta mistään.

Joella, nurmi jalkojen alla on pehmeää.
Taivaalla musta aurinko, vastapäisen rannan puut ajelehtivat oranssisessa auringon meressä
kun liikut, liikut hiljaa
ja puiden varjot heijastuvat veden usvaan,

Lapsi juoksee kohti
koskettaa kädellään sinua
kosketus tuntuu viileältä ja
nauru on kuin tuuli.

Aurinko on mustana kiekkona puiden välissä,
tai aurinko alati seuraavana varjona, toisena, toisella rannalla, saavuttamattomissa
kuin kuvana silmäluomien alla siitä mitä voisi olla

Tätä kuuntelen tänään...

Taulut: Purettu puukirkko

Tämän taulun ostin kirpparilta vuosia sitten, ei ole kylläkään päässyt seinälle asti.

Ajatelkaa näin kaunis puukirkko oli Lahdessa ja purettiin 1977 nykyisen Alvar Aallon suunnitteleman Ristin kirkon tieltä. Onhan Alvar Aallon kirkkokin tavallaan ihan hieno, mutta ikimaailmassa näin hienoa kirkkoa ei olisi pitänyt tuhota.

Paltaniemen kuvakirkko (26.6.2006)

Paltaniemi on kiehtova ja kiinnostava paikka. Olen lukenut Kajaanin lomillamme pari kirjaakin Paltaniemen historiasta. Eino Leino vietti Paltaniemellä lapsuutensa ja synnyinseutu merkitsi hänelle paljon.

http://www.kajaaninyliopistokeskus.oulu.fi/omasto/rheikkin/paltaniemi/paltan.htm

Paltaniemen kuvakirkko on Kainuun neljäs kirkko, ensimmäinen kirkko rakennettiin 1500-luvulla Manamansalon saareen, syrjäiseen paikkaan suojaksi venäläisiltä, mutta venäläiset löysivät kirkon ja ryöstivät ja tuhosivat sen vuonna 1581, veivät kirkon kellonkin mennessään ja kellon kohtalosta oli ristiriitaista tietoa. Väitettiin, että ryöstäjien paluumatkalla kello upposi Oulujärveen ja aina joskus myrskyöinä järveltä kuului kumahtelua, mutta muutama vuosi sitten kello löytyi Solvetskin luostarista Venäjältä. Manamansalossa on nykyään ulkoilmakirkko, kiehtova ja jännittävä paikka sekin. Lähes erämainen paikka Oulujärven rannalla, vieläkin voi kuvitella, kuinka joka sunnuntai kirkkoveneet soutivat kohti kirkkoa.

Toinen kirkko rakennettiin Paltaniemelle, parempien kulkuyhteyksien päähän, kirkko sijaitsi todennäköisesti Kirkkoniemessä, mutta se tuhoutui varsin erikoisella tavalla, maanjäristys luhisti sen 1626, eikä kirkkoa saatu korjatuksi. Toinen kirkko valmistui luhistuneen kirkon tilalle vuonna 1665, mutta venäläiset tuhosivat kirkon 1716. Kirkkoniemessä on sijainnut myös vanha hautausmaa (1500-1700), joiden vainajista ei tiedetä mitään, koska kaikki ristit ovat lahonneet. Koska hautausmaa sijaitsi lähellä rantatörmää, hautoja vyöryi alas rantaan ja paikallisilla pojilla (kuten Eino Leinollakin) vielä muutama vuosikymmen sitten oli tapana kerätä luita ja pääkalloja ja paikasta on monta tarinaa. Osa haudoista saatiin siirrettyä turvaan vyöryvältä rantaperkeleeltä kuvakirkon kupeeseen, painaumat muistuttavat siitä, että paikalla on ollut hautausmaa.

Neljäs kirkko eli tämä Paltaniemen kuvakirkko päätettiin sijoittaa kauemmaksi rantatörmältä ja se vihittiin käyttöön 1727.

Olemme käyneet ennenkin kuvakirkossa, mutta tällä kertaa viivyin siellä kauemmin. Tuntuu huimalta ajatella kuinka vanhoja kirkko ja sen maalaukset ovat, melkein kolmesataa vuotta. Raamatun kertomuksista kertovat seinä- ja kattomaalaukset ovat suuria ja värikkäitä ja voin vain kuvitella, kuinka ihmeellistä kainuulaisten on ollut 1700-1800 joka sunnuntai tulla niitä katsomaan, jolloin kuvat olivat harvinaisia. Mitä kauemmin maalauksia katsoi, sen hienommilta ne tuntuivat ja miten havainnollisesti ne esittävätkään Raamatun keskeisiä tapahtumia lukutaidottomille.

Kirkon tunnetuin maalaus on päätyseinällä oleva iso Viimeinen tuomio, josta alaosa höylättiin pois ja maalattiin valkoisella maalilla, koska se järkytti seurakuntalaisia. Myös 8-vuotiasta esikoispoikaani teos järkytti siinä määrin, että hän ilmoitti, että ei enää halua toista kertaa astua siihen kirkkoon.

Lokit, juhannusmuisto

Juhannuspäivän iltana tänne oli eksynyt pieni parvi naurulokkeja (n 10), ei niitä yleensä näy täällä, kyllä niitä järven lähellä on pilvin pimein, mutta täällä on näkynyt yleensä vain yksittäisiä. Otin kävellessä muutaman kuvan niistä, mutta vähän hankalaa se oli, koska valo oli niukka ja lokkeja niin vähän, tuloksena vain uusi hämärä sattumakuva, myös edellisen postauksen viimeinen kuva oli vähän sellainen.

















Norjassa oli paljon lokkeja, siellä olisi ajan kanssa saanut miten hienoja lokkikuvia tahansa.












Juhannusmuisto kolmen-neljän vuoden takaa, johon myös liittyvät lokit.

Olimme juhannusaattona käymässä Lauttasaaressa ja ajoimme yhdentoista aikoihin illalla takaisin. Kadut olivat tyhjät, kuten yleensä juhannuksena ja mies ajoi aika reippaasti (ei ylinopeutta kuitenkaan). Ajoimme Lahnalahdentietä Länsiväylän liittymää kohden, kun näin kauempana edessä tiellä juoksevan edestakaisin kaksi ihmistä ja paljon lentäviä lokkeja. Pyysin miestä ihan reilusti hiljentämään, tiellä juoksevat ihmiset näyttivät siltä, että olivat niin keskittyneet johonkin muuhun, että eivät välttämättä huomaisi auton tulevan, voisivat vaikka juosta auton eteen. Mies hiljensi ja kun ajoimme ohi, näin, että siinä oli nuori tyttö ja poika, molemmilla oli kamerat ja molemmat olivat keskittyneet lokkien kuvaamiseen. Tytöllä oli pitkät vaaleat hiukset sen muistan.

Kun ajoimme Kehä ykköstä takaisin kotiin, Leppävaaran kohdalla n. sadan metrin päässä meistä tielle eteen singahti hirvi, joka ylitti tien ja suuntasi suoraan Turun moottoritien liittymään.

Mietin, että jos Lauttasaaressa nämä kaksi nuorta eivät olisi olleet kuvaamassa lokkeja ja en olisi pyytänyt miestä hiljentämään, olisi paljon mahdollista, että olisimme olleet juuri silloin hirven kohdalla, kun se juoksi tielle. Muuten tiellä ei ollut yhtään liikennettä, eikä liikennevalot olleet päällä, joten mies oli ajanut tasaista vauhtia Leppävaaraan asti.

Tai sitten ei, olisihan voinut tulla jokin toinen hidaste.

Mutta tämä tuntui merkittävältä sattumalta ja loppuillan vain mietin miten pienestä kaikki voi joskus olla kiinni.