Jouluyönä

Jouluyö on kaunein, kiire ja hössötys on ainakin hetkeksi ohi. Kävin koiran kanssa ulkona ja rauha oli käsinkosketeltavaa. Oikeastaan ei mitään muuta kaipaakaan kuin rauhoittumista ja hiljentymistä, jos osaisi aina elääkin niin, että olisi rauha, selkeys ja tasapaino ja niin, että se heijastuisi ulospäinkin, ei mitään stressiä ja suorituspaineita, joita joulunviettokin on niin paljon täynnä, vaikka ei haluaisi. Kävely jouluyössä lumisen maiseman keskellä saa katseen hakeutumaan kauemmas, taivaalle, siihen mikä on kaikkein tärkeintä, siihen mistä saa voimaa ja valoa jokaiseen päivään, valoon pimeyden keskellä, joka kirkkaana loistaa. Minä tiedän, että se valo on, vaikka en aina näkisikään sitä, koska kuitenkin olen nähnyt sen.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. (Jesaja 9:1,5)

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
- -
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta,
jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1: 1-5, 14)