Kätketty päivä

Löysin tämän Anja Raiton kirjoittaman runokirjan Kajaanista kesälomamatkalla paikalliselta kirpputorilta, maksoi hyvin vähän. Kirja on julkaistu vuonna 1945 ja kirjan ensimmäisellä sivulla on omistuskirjoitus: Lehtori Hellin Rimpiläiselle, ystävällisin tervehdyksin tekijä.

Runot ovat surumielisiä, mutta lohduttavia ja toivoa antavia, olen lueskellut niitä ja minusta tuntuu, että olen löytänyt aarteen.

Kaksi runoa kirjasta, nimiruno ja eräs toinen.

Kätketty päivä

Viisas jos oisin ja väkevä,
meren ylitse näkevä,
yli kuohuvan veen,
missä mainingit valtoimenaan
tuovat tuskaa kuoleman maan
ihmisen sydämeen.

Pieni vain olen ihminen,
rannalla seison nyyhkien,
aaltoja, usvaa nään,
saavuta sädettä päivän ei
silmäni, kuohut sen korkeat vei,
totuin jo pimeään.

Käteni kahlittu voimaton,
salaisen murheen vanki on,
miten ne nostaa voin
ojentaakseni iloiten
kohti kuultoa pilvien,
kajoa päivänkoin.

Kerran, kun mainingit lepoon saa,
aurinko rantoja armahtaa,
tyyntyvät tummat veet,
Laupias, sydämen kiusatun
otatko Isänkäteesi Sun,
voimakkaaksi mun teet?

Silloin jos saisin nähdä sen,
tyvenen meren ja valkeuden
yllä heräävän maan,
pisarain lailla valunut pois
päivistä näistä ei silloin ois
tuokio ainoakaan.

Kuvanveistäjä Enea

Olen yksinäinen ja köyhä,
olen etsijä levoton,
ja ihmisten halveksima
mun vuorimajani on.

Mut sittenkään tätä osaa
en vaihtaisi mihinkään,
tämän matalan katon alla
joka päivä taivaan nään.

Joka aamu, kun talttaan tartun,
unet yön kun muodon saan,
olen hehkussa auringon liekin
hyvin lähellä Jumalaa.

Kun käteni kuumeisesti
saa valmiiksi marmoripään,
mä kauneuden uuden ihmeen
jo sieluni silmin nään.

Joka ehtoo, kun lepoon vaivun
ja hurmio laukeaa,
olen tähtien kimmelteessä
hyvin lähellä Jumalaa.