Aika on paha

Aika on paha on ensimmäinen luku K.A.Pohjakallion kirjasta Seurakuntaa seulotaan, löysin kirjan eurolla jostakin kirpputorilta. Kirja on julkaistu vuonna 1957, mutta tämä on niin vahvaa ja ajankohtaista sanomaa, että julkaisen muutkin luvut sitä mukaa kun saan kirjoitettua niitä.


Aika on paha

Jeesus totesi, että me osaamme tehdä päätelmiä taivaan merkeistä ja ennustaa säätä. Mutta Hänen täytyi valittaen lisätä, että ihmiset eivät yleensä kykene arvostelemaan sitä aikaa, jossa elävät. Elämän kiireinen meno tempaa heidät pyörteisiinsä ja turruttaa heidän mielensä. Ja tässä tilassa eivät ole ainoastaan kääntymättömät maailman lapset. Monet uskovaiset ja koko Jumalan seurakunta ovat vaarassa menettää valppautensa. -"Yöhyt varjoineen unehen uuvuttaa!"

Apostoli Paavali kirjoitti aikansa seurakunnalle sanat, joita me nyt ehdottomasti tarvitsemme:

"Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ottaen oikeasta hetkestä vaarin, sillä aika on paha. Älkää sentähden olko ymmärtämättömiä, vaan oivaltakaa, mikä Herran tahto on!" Ef. 5:15-17

Aika rientää kulussaan ja vie meitä mukanaan.

Aika muuttuu luonteeltaan, sisällöltään ja vaikutuksiltaan. Se saa uusia piirteitä ja ominaisuuksia, joiden välityksellä se tahtoo muokata ihmisiä. Ja kääntymätön maailma pitää välttämättömänä yhtyä kaikkeen siihen mikä on uudenaikaista. Sillä ei ole mitään luotettavaa esikuvaa tai ojennusnuoraaa, minkä välityksellä se tutkisi ja tarkistaisi muuttuneita oloja. Sen moraali on aina "nykyaikaista" ja "kehityksen rinnalla pysyvää".

Mutta Jumalan Sana uskaltaa arvostella ajan luonnetta.

Ja Jumalan kansa on asetettu maailman valoksi ja suolaksi ja sen tulee pitää suola itsessään ja säilyttää arvostelukykynsä.

"Älkää olko ymmärtämättömiä, vaan oivaltakaa, mikä on Herran tahto on! huudahtaa apostoli.

Missä mielessä nykyinen aikamme on paha?

Tästä kuohuvasta maailmasta on otettu rauha pois ja sen tilalle on tullut yhtämittainen jännitystila. Tämä estää ihmisiä pysähtymästä niiden aatteiden ja ihanteiden ääreen, joiden kautta langenneen luonnon petomaisuutta ja häikäilemättömyyttä on yleensä hillitty. Entinen pyrkimys hyveelliseen elämänmuotoon on hyljätty. Tulevaisuus näyttää niin epävarmalta, maailman kokonaistilanne niin uhkaavalta, ettei viitsitä vaivautua ulkonaisen siveellisyyden säilyttämiseen ja vakavaan taisteluun rappeutumista vastaan.

Ja mitä jää jäljelle aatteettomassa ja ihanteettomassa maailmassa eläville ihmisille?

Vain hetken tavoitteita.

Hillitöntä lihan vapautta, halujen tyydytystä päämäärättömässä kilpajuoksussa, jota kiihottava mainostus lietsoo yhä hurjemmaksi.

Maailma saa yhä laajemmasti tällaisen muodon.

Aika on paha.

Sen suojiin ei tahdo enää sopeutua vakaa, vastuuntuntoinen ja pysyviä arvoja etsivä mieli. Tällainen heitetään yli laidan - vanhanaikaisena. Tämä on pelottavaa todellisuutta.

Me elämme jälleen Lootin päiviä.

Ja niinkuin oli Lootin päivinä, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemuksenkin aikana.

Maailma muuttuu suureksi Sodomaksi.

Joku ehkä sanoo: "No maailma on maailma, eikä Jumalan seurakunnan kannata siitä välittää, oli se millainen tahansa."

Ei ole aivan paikallaan sanoa näin.

Jeesus ilmoitti omilleen, että maailmassa heillä on ahdistus. Tämä ahdistus on jatkuva läpi kaikkien aikojen, mutta sen määrä ja laatu ei ole aina samanlainen. Historiallisessa ajassa esiintyy vaiheita, jotka ovat kristityille erityisen koettelevia. ja nuo koetukset saattavat olla vielä kavalia ja kätkettyjä.

Tällöin on syytä todeta, että "aika on paha".

Vielä ennen toista maailmansotaa kohotettiin aivan yleisesti näkyville arvoja, joiden puolesta tahdottiin tehdä työtä, jopa uhrautuakin. Tunnukset: "koti, isänmaa ja uskonto" eivät olleet kaikille vain tyhjiä iskusanoja ja vaaliajan propagandaa. Ne merkitsivät huomattavaa sulkua syntielämälle ja itsekkyydelle.

Vaikka eräänlainen kiihkoisänmaallisuus saattaa muodostua epäjumalanpalvelukseksi, joka ei tuota maalle ja kansalle siunausta ja vaikka uskonto ilman pelastusta jättää harjoittajansa iankaikkisen elämän ulkopuolelle, niin joka tapauksessa on myönnettävä: Se kansa, joka hylkää isänmaan ja uskonnon elämänsä ohjelmasta, eikä löydä näiden tilalle elävää pelastavaa kristillisyyttäkään, avaa portit maailman hengen raaimmille ilmenemismuodoille.

Tämä on ollut nykyisin todettavana.

Maailmassa ei ole enää tilaa ja edellytyksiä sille isänmaallisuudelle, joka aikaisemmin inhimillisenä aatteellisena voimana torjui itsekkyyden ja nautinnonhimon valtaa. Tähän isänmaallisuuteen liittyi joka tapauksessa Jumalan Sanan ja Hengen mukaisiakin puolia, jotka varjelivat sydäntä ja velvoittivat omaatuntoa. Kodin oli tällaisessa ilmapiirissä helpompi osoittaa nuorille "parempaa tietä". Sillä oli vielä hallussaan arvovaltaa, jota ihanteellinen isänmaallisuus tuki. Ihmiset pitivät selvänä, että oikein eletty elämä sisälsi muutakin kuin lihan ja ajatusten mielitekoja. He tottuivat kaipaamaan jotain alhaisesta itsekkyydestä puhdistavaa tunnetta ja saivat tälle kaipuulleen tyydytystäkin. Oli jotain kaunista, mitä luonnollisen ihmisen sydän saattoi palvoa.

Mikä arvo tällaisella on Jumalan silmissä, jääköön tässä käsittelemättä. Viittaan vain Paavalin sanoihin Fil. 4:8, jossa hän kirjoittaa: "Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä puhdasta ja oikeaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin hyve ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa."

Nykyisessä pahassa ajassa on jouduttu jonkinlaiseen katkeraan toivottomuuteen.  Maailmassa oleva valta on parin suuren valtion hallussa ja pienemmät kansat tuntevat olevansa avuttomia pelinappuloita historian pimenevällä näyttämöllä. Suurin maallinen hyve, oikeus, on ratkaisevalla tavalla menettänyt entisen asemansa. Sen puolesta puhuminenenkin tuntuu hyödyttömältä hurskastelulta. Käytäntö osoittaa että ihmisepeto on riisunut kulttuurin kasvattaman naamarinsa ja toimii peittelemättä todellisen luontonsa mukaisesti.

Raamattu todistaa, ettei Herran päivä tule, ennen kuin laittomuuden ihminen ilmestyy. - Tämä käy nyt toteen pahassa ajassamme.

Ja uskovaisille kuuluu sana: "Kun laittomuus pääsee valtaan, niin useimpien rakkaus kylmenee."

Monet ajassamme kilvoittelevat vanhemmat uskovaiset ovat tehneet sen huomion, että puhtaan uskonvaelluksen säilyttäminen nykyisen maailmanajan keskellä vaatii mitä totisinta taistelua. Oikea, alkuperäinen kristillisyys seisoo tosin yhä asemissaan. Se näkee vielä ristin lipun kohotettuna ja tahtoo pitää aseenaan Hengen miekkaa: Jumalan sanaa - Mutta onko tämä rintama etenemässä vai perääntymässä?

Me emme saa arvioida tätä asiaa näennäisten seikkojen mukaan. Älkäämme olko ymmärtämättömiä, vaan oivaltakaa mikä Herran tahto on.

Tarkatessamme seurakunnan sisintä olemusta näyttää siltä, että uskonelämän luonne on parin vuosikymmenen aikana muuttunut. Uskovien keskinäiseen yhteyteen ei sisälly niin paljon yhteistä rukousta ja hengellistä laulua kuin ennen. Herran kohtaamista ei janota enää päivittäin, jumalallisen elämän ilmstymistä ei ikävöidä. Seurustelu alkaa jäädä arkiseksi ja maalliseksi. Pyhä rakkaus, pyhä ilo ja pyhä pelko käyvät yhä harvinaisemmiksi. Voideltu sydämestä pulppuileva kiitos on katoamassa. Kirkas, selkeä ja riemuitseva tunto on menetetty.

Uskonelämän parhain osuus, sisällisen ihmisen vahvistuminen Pyhän Hengen kautta osoittaa heikkenemisen merkkejä.

Mistä tämä kaikki johtuu? Vastaus kuuluu ehkä näin: "Aika on paha".

Jo sodan aikana koettelivat säännöstelymääräykset kaikkien omiatuntoja. Oli perin vaikea noudattaa kirjaimellisesti lakia. Luvallisen ja luvattoman  toisistaan erottaminen tuotti ahdistusta lukemattomissa sydämissä.

Sodan jälkeisenä aikana on tämä sama vaikeus edelleenkin koetellut omiatuntoja. Maailma on elänyt omalla tavallaan, hoitanut talo- auto- ja osakekauppansa parhaimman älykkyytensä mukaan ja menetellyt verotus- ja mustanpörssin asioissa miten hyvänsä. Yleinen lainkunnioitus määrätyissä kohdissa on höltynyt ja tämä moraalinen höltyneisyys on ympäröinyt Jumalan seurakuntaakin toisella tavalla kuin ennen.

Maailma tartuttaa omaa olemustaan.

Se tapahtuu huomaamatta salakavalasti.

Raamattu todistaa, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja, koska ihmiset tällöin hylkäävät ne kunnialliset tavat, joita aikaisemmin pidettiin asiaankuuluvina.

Tästä syystä vaativat voitollinen matkanteko ja perillepääsy kristityiltä erikoista valvomista ja valppaana olemista. Uhkaava vaara on kohtaava Jumalan kansaa silloinkin, kun kaikki näyttää ulkonaisesti varsin hyvältä. Tämä on ominaista henkien kamppailun ollessa kysymyksessä.

Jeesus oli juuri luvannut opetuslapsilleen kuninkaallisen vallan, niin että he saisivat tuomita Israelin sukukuntia. (Luuk. 22:30).

Miten voitolliselta tuo hetki mahtoikaan tuntua!

Siihen ei liittynyt varmaankaan ajatustakaan kieltämisestä, pettämisestä tai pakenemisesta.

Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä Jeesus katkaisee korkealle kohonneen tunnelman ja lausuu: "Simon, Simon, katso, saatana on pyytänyt saada teidät valtaansa seuloakseen teitä niinkuin vehnää."

Mikä yllättävä ja varoittava sana!

Pietari ei kyennyt eläytymään siihen. Hän ei antanut Jeesuksen pilata tuota nautinnollista mielikuvaa kuninkaallisesta vallasta, vaan selittti, ikäänkuin ohimennen, olevansa tarvittaessa peloton sankari.

Ja silloin Jeesus sanoi säälimättömän suoraan, miten avuton parhainkin ihminen on saatanan seulassa. "Ei laula tänään kukko, ennenkuin sinä kolmesti kiellät tuntevasi minut."

Näin nopeasti ja äkillisesti Jeesus siirsi puhettaan Jumalan tarjoamasta kunniasta saaatanan hyökkäyksiin ja edelleen ihmisen avuttomuuteen.

Hän näki koko tilanteen ja taistelukentän, mutta me pienet ihmiset eläydymme tavallisesti ohikiitävään menestyksen hetkeen ja niihin satunnaisiin pikkuseikkoihin, jotka luonnollinen silmä voi havaita.

Perin harvat opivat näkemään laajempaa kokonaisuutta. Johannes sai tähän tilaisuuden ollessaan autiolla Patmos-luodolla täysin erossa tämän maailman kirjavasta rihkamasta. Siellä vetäytyivät verhot hänen edestään ja näkymättömät todellisuudet astuivat esiin. - Ja hänestä tuli tämän jälkeen hämärässä kamppailevan ihmissuvun voimallisin varoittaja, jolle saatanan seula merkitsi pelottavaa todellisuutta.

Onko satana pyytänyt tänä aikana eläviä Jeesuksen opetuslapsia valtaan seuloakseen heitä?

Tarvitseeko nykyinen Jumalan valtakunta varoittavia sanoja?

Me uskomme elävämme sitä aikaa, jona lupaus Jeesuksen tulemuksesta täyttyy. Ja me muistamme, miten opetuslapset kysyivät Mestariltaan: "Sano meille, milloin se tapahtuu ja mikä on sinun tulemuksesi tunnusmerkki?"

Tuskinpa kukaan heistä saattoi arvata mitä Jeesus vastasi.

Hän sanoi ensimmäiseksi asian, joka ei ollut mikään selvästi havaittava tunnusmerkki, mutta joka koski ratkaisevalla tavalla Hänen omiensa pelastusta.

"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä!"

Tämän Jeesus sanoi niin painavasti kuin saattoi.

Lopun aikana on paljon eksyttäjiä ja he eksyttävät monta.

Tämä ei ole mikään arvelu tai otaksuma; näin tapahtuu kerta kaikkiaan ja auttamattomasti. Eksyttäjät toimivat Jeesuksen nimessä ja saavat monia saaliiskseen.

Eikö tämä tunnu suorastaan kammottavalta?!

Eksyttäjät tulevat Jeesuksen nimessä, vakuuttavat, että Kristus on heissä ja osoittavat monin tunnuksin ja ihmein voimansa.

Tämän vahvistaa Paavalikin kirjeessään ja toteaa, että Jumala sallii tällaisen voimallisen eksytyksen. Herran päivä ei tule ennen kuin näin vaikea koetus on kohdannut seurakuntaa.

Ei siis sovi ihmetellä, että apostoli on halunnut myös mitä vakavimmin varoittaa. Hänen kaikista kirjeistään löydämme tämän tapaisia kehotuksia: "Älkäämme siis nukkuko, niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit!" -"Katsokaa siis tarkoin, miten vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ottaen oikeasta hetkestä vaarin, sillä aika on paha".

Olemmeko me tämän ajan kristityt valppaita ja raittiita?

Haluammeko tunkeutua niiden ilmöiden ja tapahtuminen ytimeen, joita ajassamme esiintyy ja nähdä ne Pyhän Hengen avaamin silmin? Meidän aikamme on omalaatuista, kaikista taakse jääneistä vaiheista poikkeavaa. Nyt voi tapahtua melkein mitä hyvänsä. Sekä aineellisen elämän piirissä että henkisessä toiminnassa koetaan uutta ja mullistavaa. Enimmät ihmiset sopeutuvat joustavalla vaivattomuudella muuttuviin oloihin ja ottavat empimättä vastaan kaiken, mitä lopun ajan virta syytää putouksistaan.

Ei ole aikaa syventyä arvioimisiin!

On ehdittävä muiden mukana!

Tämä on vallitsevana lakina nykyisessä elämässä, jonka vauhti kiihtymistään kiihtyy.

Merkitseekö tämä huipentunut elämänpaine kehitystä ja edistymistä?

Sellaiseksi sitä tämän maailman ruhtinas väittää, tuo pimeyden valtakunnan mainospäällikkö, joka ei kitsastele tempauksissaan.

Mutta kun Johannes katseli hänen puuhiaan Patmokselta, niin hän puhkesi lausumaan: "Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän tykönne suuressa vihassa, koska tietää, että hänellä on vain vähän aikaa jäljellä."

Ilmestyskirjassa ei ole tarpeettomia liiotteluja. Sen ennustukset menevät täytäntöön sellaisina, kuin ne on ilmoitettu. Tarkkoja aikamääräyksiä ja vuosilukuja ei ole annettu, mutta sen tiedämme, ettei mikään sukupolvi ole elänyt näin nopeasti muuttuvissa oloissa ja näin uhkaavien tapahtumien edessä kuin nykyinen.

Me olemme ehtineet ihmiskunnan iltaan ja aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta. Seurakuntaa seulotaan ja selonta yhä kiihtyy.

"Valvokaa, valvokaa!!" kuuluu Jeesuksen varoittava huuto.

"Valvokaa, pysykää lujina uskossa!" kehoittaa Paavali.