En olisi uskonut, että ikinä tulen kirjoittamaan sanaakaan Tony Halmeesta, nyrkkeily ja muu sellainen ei voisi olla kauempana omista elämästäni. Tony Halmeen kansanedustajuuskin meni jotenkin ohi, yhtä vähän olen kiinnostunut muistakaan kansanedustajista...Iltapäivälehtien jutut minkäänlaisista julkkiksista ei juuri jaksa kiinnostaa, enkä jaksa niitä lukea, paitsi jos heillä on jotain oikeasti kiinnostavaa sanottavaa (harvemmin on).
Mutta kun Tony Halme kuoli hänen jäin jostain syystä katsomaan lehdestä hänen kuvaansa ja se pysäytti minut. Näin kuvassa toisenlaisen hahmon, kuin miksi olin hänet kuvitellut, pidin hänen silmistään, ne olivat tietoiset, älykkäät, katse oli suora ja rehellinen. Minkäänlaista uhoa, itsetietoisuuutta, ylpeyttä, omahyväisyyttä kasvoissa ei ollut, kovuutta niissä kyllä oli, mutta ne olivat murtuneen, särkyneen, yksinäisen miehen kasvot. Kun luin hänen syöksykierteestään ja karusta, yksinäisestä lopustaan, tunsin vain suurta sääliä häntä kohtaan, olisin toivonut sille toisenlaista loppua.
Sitten pari päivää kuoleman jälkeen ilmestyy Kaarina Hazardin kolumni Tony Halmeesta:
Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli ja sammalsi viimeiset elinvuotensa, Disneyn kuvakerrontaan tottuneiden itähelsinkiläisten visailunkuluttajaluusereiden äänestämä, vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin, surkuhupaisa kansanedustaja, orpona eduskunnassa istuva niskamakkara, sikaniska, etninen maskotti; merkki, ei mies, mulli ja elukka, kuohittu mahtisonni, joka onneksi ymmärsi mennä oikealla hetkellä.
Suutuin, suutuin kuten monet muutkin. Miten joku voi ivata ja rienata syöksykierteen jälkeen itsemurhan tehnyttä ihmistä pari päivää tämän kuoleman jälkeen, hänen ulkonäköään ja hänen vammaisuuttaan ja mitätöidä hänen ihmisarvonsa ja myös sen kaiken hyvän mitä hän sai aikaan, ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan ja kaiken lisäksi kirjoittaa, kuinka ymmärsi mennä oikealla hetkellä. Mikä on se pahuus, joka saa ihmisen kirjoittamaan mitään noin julmaa ja mikä on se pahuus ihmisissä, joka saa heidät puolustelemaan valheilla mitään näin julmaa.
Kun katson Hazardin kuvia, näen niissä Halmeen vastakohdan, hyvin ylpeän, ylimielisen, ylenkatseellisen, itseään täynnä olevan narsistisen olennon.
Eikö kukaan koskaan ole laittanut näille Hazardeille rajoja, kun he eivät tajua, että on olemassa rajoja joiden yli vain ei kävellä. Olen myös saanut feminismistä ja feministeistä tarpeekseni, feminismi on Suomessa muuttunut irvikuvakseen, se ei ole enää naisten asian ajamista vaan miehen kieltämistä ja etenkin suomalaisen miehen päähänpotkimista, olen kyllästynyt feministeihin, olen kyllästynyt tuohon itsetietoiseen ylpeään naisjoukkoon ja pyydän anteeksi kaikilta Suomen miehiltä näiden feministien puolesta.
Jokainen meistä voi epäonnista elämässään, jokaiselta meistä voi pudota pohja elämältä, jokainen meistä voi päätyä vaikka katuojaan, myös Hazard voi sinne päätyä, kenelläkään meistä ei ole varaa ilkkua, ei kenellekkään ja kaikkein viimeiseksi kuolemalle.
