Eutanasia ja Niinistön haparoivat askeleet

Mennä nyt ilmoittamaan kannattavansa eutanasiaa, vaikka kannattaisi sitä tiukoinkin ehdoin, niin Niinistö ei ole selvästikään ajatellut asiaa loppuun asti. Tai ehkä hän ei ymmärrä mikä eutanasia on, eutanasia ei ole ihmisen oikeutta päättää omasta elämästään, joka on yhtä kuin itsemurha tai itsemurhassa avustaminen, vaan toimenpide, jonka päämääränä on surmata potilas.

Eutanasia ei ole ratkaisu saattohoidon puutteisiin. Kuolevaa voidaan monin tavoin auttaa kipulääkityksellä ja viimekädessä jopa nukuttamalla. Ensin tulee saattaa saattohoito kuntoon valtakunnallisella tasolla ennen kuin voidaan edes puhua eutanasiasta, jolle olisi muutenkin, jos saattohoito olisi kunnossa, tarvetta aivan äärimmäisen harvoin jos ollenkaan.


Lääkärit kertovat:

Järvimäen mukaan suomalaiset saattohoitopotilaat ovat hajallaan eri paikoissa ja heitä hoidetaan hyvin erilaisin keinoin.

– Olemme Suomessa saattohoidon suhteen täysin nollapisteessä ja vain viiden yksityisen hoitokodin varassa, joissa niissäkin on kirjavuutta.

Järvimäen mukaan lääkäreillä ei ole riittävästi koulutusta ja aikaa saattohoitoon elämän viime metreillä. Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden on suorittanut vain noin 70 lääkäriä.

– Jos saattohoitovaiheessa olevan potilaan oirehallinta on täysin riittämätöntä, potilaalla herää toivo nopeasta kuolemasta tavalla tai toisella.

Eutanasiaa kannattavienkin mukaan sitä tarvittaisiin vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa, jos saattohoito olisi kunnossa.

– Itse olen viimeisimpien 25 vuoden aikana törmännyt saattohoidossa olevien syöpäpotilaiden kohdalla vain kaksi kertaa tilanteeseen, jossa eutanasia olisi voinut olla vakavasti harkittava mahdollisuus tilanteen hallitsemiseksi, mutta josta selvittiin välttävästi pitkään jatkuneen palliatiivisen sedaation avulla, sanoo Oysin anestesiaklinikan kipulääkäri Voitto Järvimäki."

Pelottavinta, että ajatus eutanasiasta otetaan esille samaan aikaan, kun julkisuudessa kova hätä huoltosuhteesta, väestön ikääntymisestä, eläkepommista,  sosiaali- ja terveystoimen budjettiylityksistä, hoitohenkilöstön puutteesta, kestävyysvajeesta jne. Hollannin eutanasiakäytäntö on esimerkkinä siitä mihin eutanasian lallistaminen johtaa. Ensin siellä sallittiin vain potilaan vapaaehtoisesta tahdosta pyytämä armokuolema, mutta sitten tätä käytäntöä laajennettiin koskemaan myös ilman pyyntöä tiettyjä oikeustoimikelvottomia henkilöitä: vaikeasti vammaisia vastasyntyneitä, pysyvästi koomassa olevia, dementoituneita vanhuksia ja psykiatrisia potilaita. Tämän seurauksena Hollannissa on jo 1000 vammaista vastasyntynyttä ja dementikkoa tapettu ilman heidän lupaansa. Eutanasiaa tultaisiin käyttämään väistämättä väärin. Emme tarvitse laillistettua tappokoneistoa. Itsemurha on Suomessa sallittua, jopa itsemurhassa avustaminen on sallittua, mutta eutanasia on laillistettu murha, joka velvoittaisi lääkärit tappamaan potilaansa ja näin rapauttaisi lääkärin etiikan. Olisi idealistista kuvitella, että Suomessa toimisivat jotkut tiukat ehdot, eivät ne ole toimineet Hollannissakaan. Tai että täällä joku hyvyys ja moraali vallitsisi, ei täällä vallitse, tämä on niin kova maa, kovine arvoineen.  

Kalle Könkkölä kertoo:

"Elämässäni on kuitenkin ollut hetkiä, jolloin kuolema olisi tuntunut helpotukselta. Pyörätuolia olen käyttänyt noin seitsenvuotiaasta, mutta varsinainen katastrofi tapahtui, kun vuonna 71 sairastuin keuhkokuumeeseen ja heräsin Meilahden sairaalan teho osastolla kytkettynä hengityskoneeseen.

Tuolloin en pystynyt puhumaan, en liikkumaan ja elämäni tuntui kaikin puolin mahdottomalta. Kivut olivat suuret ja myös haluni kuolla. Tuolloin kuolema olisi todella tuntunut helpotukselta. Jos olisin voinut, olisin soittanut kuolemanpartion paikalle.

Minulla oli kuitenkin onni, että kuolinapua ei tuolloin tunnettu ja että yksi teho osaston hoitaja kannusti minua jatkamaan elämää. Hoitaja Anneli Vallittu luki minulle ääneen Pikku Prinssiä ja kehotti minua kirjoittamaan kirjeitä, kun en pystynyt puhumaan. Häntä muistan vieläkin suurella kiitollisuudella.

Onneksi ei ole ollut tahoa tai puhelinnumeroa josta kuoleman voi tilata. Onneksi ympäriltä löytyi ihmisiä, jotka tukivat ja halusivat että jatka elämää!

En puhu nyt vain itsestäni vaan myös monista samankaltaisessa tilanteessa eläneistä ystävistäni.

Elämäntahto voitti vähitellen, masennus vei aikansa mutta se väistyi. Mielestäni on äärimmäisen vaarallista, jos elämän arvaamattomuudesta ja runsaudesta tietämättömät saavat päättää ja ohjata ihmisiä, jotka ovat voimavarojensa äärirajoilla ja näkevät elämänsä mahdottomana."

On todellakin äärimmäisen vaarallista, että mennään sille tielle, että aletaan noudattaa elämänsä äärirajoilla kamppailevien ihmisten hämärtyneitä toiveita, huomenna tilanne voi olla jo aivan eri. Lääkärien tehtävä on parantaa ja auttaa, ei surmata potilaitaan. Jokainen eutanasian kannattaja voi myös kysyä itseltään olisiko valmis surmaamaan lähiomaisensa itse, jos ei ole valmis siihen, niin miksi sälyttää vastuu siitä lääkärille?

Saattohoidonkin, joka on vielä aivan lapsenkengissä ja muutamien yksityisten hoitokotien varassa, kuntoon saattaminen valtakunnallisesti pysähtyisi eutanasian laillistamisen myötä. Julkisella puolella kuolevat eivät välttämättä saisi tarvittavaa kipulääkitystä, vaan heille tarjoiltaisiin piikkiä sen sijaan. Suomesta tulisi yhteiskunta, jossa varakkaat saavat laadukkaan saattohoidon ja köyhille jäisi se eutanasiapiikki. "Jos eutanasia hyväksytään, sosiaalinen ilmapiiri muuttuu radikaalisti siihen suuntaan, ettei elämän arvoa enää tunnusteta. Elämäntilanteessaan haavoittuvat – vanhukset, yksinäiset, sairaat ja masentuneet – kokevat (joko kuviteltua tai todellista) painostusta suostua eutanasiaan. Niin sanottu “oikeus kuolla” muuttuisi helposti velvollisuudeksi kuolla ja taloudelliset paineet olisivat painavia perusteita päätöksenteossa." 

Tarvitseeko ihmisarvokin mitata rahassa? Eutanasian laillistaminen luo niin pelottavan ja turvattoman yhteiskunnan, että sille tielle ei tule koskaan lähteä.